Hyppää sisältöön

Herätys: Leijonat kultapelissä | Sähköpotkulaudat työllistävät myös vakuutusyhtiöitä | Intia tuplaamassa hiilentuotantoaan

Kerromme päivän uutiset ja puheenaiheet nopeasti.

Jääkiekkofanit juhlivat eilen Tampereella Leijonien napattua finaalipaikan. Mutta päästäänkö kotiyleisön edessä nyt lunastamaan suurin toive? Kuva: Tomi Hänninen

Nappaako Leijonat kullan kotiyleisön edessä?

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue teki historiaa lauantaina Tampereella, kun se selvitti tiensä ensimmäistä kertaa MM-kotikisoissa turnauksen finaaliin. Leijonat kukisti välieräottelussa Yhdysvallat maalein 4–3.

Suomi kohtaa sunnuntain finaalissa Kanadan. Ottelu alkaa kello 20.20. Yle Urheilu seuraa herkeämättä kotikisojen huipennusta.

Sähköpotkulautojen kanssa sattuu ja tapahtuu

Sähköpotkulauta maahantuojan huollossa Järvenpäässä. Huoltoliikkeitä työllistävät korjausten lisäksi vakuutusyhtiöiden lausuntopyynnöt. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Sähköpotkulautoihin liittyvien vahinkojen määrä on jatkanut kasvuaan. Esimerkiksi If -vakuutusyhtiöllä toukokuun vahinkomäärät ovat jo yli kaksinkertaiset viime vuoteen verrattuna.

Omaisuusvahingoista kolmasosa oli sähköpotkulautojen varkauksia, ja loput ovat erilaisia rikkoutumisia.

Sharda Kumari, 9, kerää kivihiiltä myrkkykaasujen keskellä Intiassa

Dhanbarti Devi ja hänen 9-vuotias tyttärensä Sharda Kumari työskentelevät hiilenkerääjinä Jharian hiilikentällä Jharkhandin osavaltiossa Intiassa. Kuva: Sasha Silvala / Yle

Aasian jättiläinen Intia tuottaa edelleen valtaosan sähköstään kivihiilellä. Yle kävi itäisessä Intiassa sijaitsevalla Jharian hiilikentällä, josta vähävaraiset ihmiset käyvät hakemassa luvattomasti kivihiiltä omiin tarpeisiinsa vaarallisista louhoksista. Yksi heistä on yhdeksänvuotias Sharda Kumari.

Koomikko murtaa käsityksiä autismiin liittyvistä stereotypioista

Eve Kulmala käsittelee sketseillään ajankohtaisia ja räjähdysherkkiäkin aiheita kuten feminismiä ja rasismia. Kuva: Sakari Piippo / Yle

Kulttuurivieras, somekoomikko Eve Kulmala singahti nopeasti suosioon yhteiskunnallisia teemoja käsittelevien sketsivideoidensa ansiosta. Nyt hän haluaa puhua ensimmäistä kertaa julkisesti siitä, että arvioi olevansa autisti. Yleinen stereotypia on, että autismikirjon ihmiset eivät ymmärrä huumoria, mutta Kulmala romuttaa tämän käsityksen.

Säässä ei suuria yllätyksiä

Kuva: Yle

Sunnuntaina lämpötilat kohoavat lauantain lukemista ja aurinko näyttäytyy paikoin. Sadekuuroja saadaan sekä maan etelä- että keksiosissa. Keski- ja Pohjois-Lapissa on pilvistä, viileää ja vettä sataa ajoittain.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

.
.