Hyppää sisältöön

Poliisi muistuttaa tilapäisjärjestelyistä Tampereen keskustassa – kulunut vuorokausi ollut rauhallinen

Poliisi muistuttaa Tampereella liikkuvia liikenteen tilapäisjärjestelyistä Nokia Arenan läheisyydessä. Areenan ympäristö on otteluiden aikana suljettu yleiseltä liikenteeltä.

Kuva: Tomi Hänninen

Eilen perjantaina jääkiekon MM-kilpailuissa vietettiin välipäivää. Hiljaisemman päivän jälkeen alkavat loppuhulinat, kun Nokia-areenalla pelataan välierät ja mitalipelit. Leijonat kohtaa tänään välierässä USA:n ja Kanada Tshekin. Suomen peli alkoi kello 14.20.

Poliisi muistuttaa Tampereella liikkuvia liikenteen tilapäisjärjestelyistä tapahtumapaikan läheisyydessä. Nokia-areenan ympäristö on otteluiden aikana suljettu yleiseltä liikenteeltä. Autoilua kannattaa tapahtumapaikan ympäristössä välttää.

Poliisilla on viimeisen vuorokauden aikana ollut Pirkanmaalla 275 hälytystehtävää. Päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi kiinniotettuna oli Pirkanmaalla kuusi henkilöä. Sisä-Suomen poliisilaitos kuvailee kulunutta vuorokautta rauhalliseksi.

.
.