Hyppää sisältöön

Suomen ensimmäiset F-35-hävittäjät tulevat Rovaniemelle – Lapin lennosto aloittaa 150 miljoonan euron rakennusprojektin

Uudet Lockheed Martin F-35A Lightning II -monitoimihävittäjät otetaan käyttöön ensin Lapissa. Vanhat Hornetit käytetään loppuun Karjalan lennostossa Rissalassa.

Ilmavoimat on päättänyt, että ensimmäiset uusista hävittäjistä tulee Rovaniemelle. Kuvassa esittelyssä olleet F-35 Lightning II -hävittäjät Satakunnan lennoston kentällä Pirkkalassa helmikuussa 2020. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Lapin lennosto valmistautuu ottamaan käyttöön uuden sukupolven monitoimihävittäjät ensimmäisenä Suomessa. Koneet saapuvat vuonna 2026.

Ilmavoimat kertoi ensimmäisten uusien Lockheed Martin F-35A Lightning II -monitoimihävittäjien sijoituspäätöksestä perjantaina.

– Olemme erittäin hyvillä mielin, huipulta on hyvä aloittaa. On ylpeyden aihe ottaa uutta suorituskykyä käyttöön. Se varmasti lisää Lapin lennoston vetovoimaa työpaikkana, iloitsee Lapin lennoston komentaja, eversti Tuukka Karjalainen.

Yksi painava syy sijoituspäätökselle on Karjalaisen mukaan se, että Rovaniemellä on tarve uusia lentotukikohdan 1970-luvun rakennukset. Valintaa puolsi myös Norjan läheisyys. Nato-maa Norjalla on jo samanlaisia koneita.

– Se tuo toivottavasti yhteistyömahdollisuuksia ja helpottaa kaluston käyttöönotossa, Karjalainen sanoo.

Lapin lennosto on saamassa alkuun 2–6 uutta konetta. Karjalan lennosto saa uusia koneita vuodesta 2028 alkaen. Uusia koneita tulee kaikkiaan 64, ja ne on tarkoitus jakaa puoliksi näiden lennostojen kesken.

Vasaralle töitä jo tänä vuonna

Rovaniemellä nykyistä tukikohtaa aletaan muokata uusia koneita varten jo tänä vuonna.

– Auttavaa rakentamista, mahdollisesti jotain tielinjoja ja aitauksia, tehdään jo tänä vuonna. Itse rakentaminen alkaa ensi vuoden puolella, Karjalainen kertoo.

Uudet koneet vaativat teiden, kiitoteiden ja olemassa olevan rakennuskannan päivittämistä sekä kokonaan uusia rakennuksia.

Rakentamisen hintalappu Rovaniemellä on Karjalaisen mukaan hieman alle 150 miljoonaa euroa. Kustannusarvio on noussut joillakin kymmenillä miljoonilla euroilla parin vuoden takaisesta. Karjalaisen mukaan syynä tähän ovat tarkentuneet tekniset vaatimukset sekä kohonneet rakentamiskulut.

– Rakentamisvaiheen työllistämisvaikutukset tarkentuvat myöhemmin, mutta ovat joka tapauksessa merkittävät, Karjalainen sanoo.

Lapin lennosto työllistää tällä hetkellä noin 450 ihmistä. Uusi kalusto ei juuri kasvata henkilöstömäärää.

Uusi hävittäjä korvaa tällä hetkellä käytössä olevat F/A-18 Hornetit. Kuvan Hornet lensi Pirkkalassa helmikuussa 2020. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Lappi luopuu Horneteista ensin

Lapin lennosto pyrkii myös luopumaan ensimmäisenä Suomen nykyisillä Hornet-hävittäjillä lentämisestä, koska kahden erilaisen konemallin operointi Rovaniemen tukikohdasta on haastavaa.

– Pyrimme siihen, ettei Rovaniemellä tarvitse operoida kahdella koneella kovin pitkään, Karjalainen sanoo.

Karjalan lennostossa Siilinjärven Rissalassa on enemmän tilaa kahdella koneella operointiin. Hornetit on tarkoitus käyttää loppuun siellä, ja niistä on määrä luopua viimeistään vuonna 2030.

Ensimmäiset uudet lentäjät, mekaanikot ja tehtävätukihenkilöstö koulutetaan Yhdysvalloissa. Karjalaisen mukaan 18 lentäjää ja noin 50 lentotekniikan osaajaa lähtee Yhdysvaltoihin koulutukseen vuoden 2025 aikana. Sen jälkeen he alkavat kouluttaa Suomessa muita.

Varusmiespalveluksessa olevat pääsevät tekemisiin uusien koneiden kanssa pari vuotta kantahenkilökunnan jälkeen. Varusmiesten apumekaanikkokoulutus on tarkoitus aloittaa vuosina 2027–28.

Uusia lentäjiä koulutetaan ensin Horneteilla, mutta vuodesta 2028–29 alkaen heitä aletaan kouluttaa suoraan F-35-koneisiin.

Hallitus päätti yhdysvaltalaisten hävittäjien hankinnasta viime joulukuussa. Hankinta maksaa noin 8,4 miljardia euroa, josta hävittäjien osuus on 4,7 miljardia euroa ja ilmataisteluohjusten osuus 755 miljoonaa euroa.

Lue myös:

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 29.5. kello 23 saakka.

.
.