Hyppää sisältöön

Jämsässä Himoksen kohdalla liikenne siirretään kiertotielle kesäkuun alussa

Rakenteilla olevan eritasoliittymän tavoitteena on parantaa Ysitien liikenneturvallisuutta sekä liikenteen sujuvuutta.

Eritasoliittymän siltojen rakentaminen on edennyt nyt niin, että kiertotien käyttöönotto työmaalla on välttämätöntä. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Ysitien liikenne siirretään kesäkuun alussa Jämsässä Himoksen kohdalla kiertotielle. Syynä on rakenteilla oleva eritasoliittymä (siirryt toiseen palveluun) (vayla.fi). Uuden eritasoliittymän on määrä valmistua tulevana syksynä.

Kiertotie sijaitsee valtatien luoteispuolella uusilla rakennetuilla rampeilla. Kiertotiejärjestelyissä Himoksen liittymä siirtyy noin 200 metriä Tampereen suuntaan.

Himoksen kohdan bussipysäkit poistuvat käytöstä. Korvaavat bussipysäkit sijoittuvat noin 500 metriä Jyväskylän suuntaan. Pysäkeille kuljetaan rinnakkaistien kautta.

Nopeusrajoitus on koko kiertotien matkalla 50 kilometriä tunnissa.

Säyrylän eritasoliittymän tavoitteena on parantaa Ysitien liikenneturvallisuutta sekä liikenteen sujuvuutta. Hankkeessa on tarkoitus kohentaa myös joukkoliikenteen järjestelyjä sekä kävely- ja pyöräilyoloja.

Hankkeen rakennuttaja on Keski-Suomen Ely-keskus ja urakoitsijana toimii Destia Oy.

Eduskunta myönsi Säyrylän eritasoliittymän rakentamiselle erillisrahoituksen. Hankkeen kustannusarvio on noin 9 miljoonaa euroa. Uuden eritasoliittymän rakennustyöt aloitettiin viime vuoden kesäkuussa.

.
.