Hyppää sisältöön

Kansainväliset kiekkoturistit halusivat Tampereelta muistoksi kisamaskotin – kotimaisten fanien suosikkituote oli Leijonien pelipaita omalla nimellä

Osa fanituotteista loppui kisojen aikana kesken.

Kuva: Antti Eintola / Yle

Jääkiekon MM-kisat sai fanituotteiden myynnin huimaan nousuun. Tampereella näkyi katukuvassa sinivalkoisena virtana Leijona-paitoja samoin kuin fanihuiveja ja peruukkeja. Osa tuotteista myytiin myös loppuun. Esimerkiksi pinssit loppuivat täysin kesken, eikä niitä saatu kisojen aikana enää lisää.

Yksittäinen myydyin tuote oli kisamaskotti, jota myytiin arviolta 4 000 kappaletta. Kisamaskotti kiinnosti erityisesti ulkomailta tulleita kisaturisteja.

– Ulkomailta tulevilla faneilla oli tietenkin valmiiksi pelipaita päällä ja he haluavat jonkin muiston kisoista, kertoo myyntipäällikkö Tommi Koivistoinen High Peak -yrityksestä. High Peak on hoitanut vuodesta 2018 lähtien Leijonien virallisen fanikaupan myyntiä.

Leijonien pelipaitoja myytiin kisojen aikana tuhansia, tarkkoja määriä ei vielä tiedetä. Eri pelaajien paidoista Granlundin ja Anttilan paidat olivat suosituimpia.

– Granlundin paitoja taisi jäädä yksi myymättä, miettii Tommi Koivistoinen. Suuren suosion sai myös Leijonien paita, johon painettiin oma nimi ja numero.

Pelipaitojen menekki yllätti myös muualla Suomessa kuin Tampereella ja Helsingissä.

Fanituotteiden saatavuudessa omat haasteensa

Maailmantilanne sekä koronapandemia aiheuttivat haasteensa kisojen fanituoteiden saatavuudessa. Maailmanlaajuinen konttipula sai aikaan aikataulujen venymisen ja nosti myös rahtien hintoja. Venäjän pakotteet eivät suoranaisesti vaikuttaneet tuotteiden saatavuuteen, mutta yksi kuljetusväylä oli poissa pelistä, kun Venäjän läpi ei rautatietä pitkin pystytty mitään kuljettamaan.

Tommi Koivistoinen kertoo esimerkin toimitusten epävarmuudesta.

– Kisat olivat jo alkaneet, kun myöhässä saapui kaksi rekka-autollista tavaraa. Eli yhteensä 53 lavallista eri maiden fanituotteita. Tuotteet piti saada nopeasti hinnoiteltua ja jaettua myyntipisteisiin. Kiirettä piti, sanoo Tommi Koivistoinen.

Koivistoisen mukaan MM-kisat olivat fanikaupan osalta tällä kertaa poikkeukselliset, sillä kansainvälinen myyntilisenssien haltija ei ollut kisoissa mukana. Tämä avasi poikkeuksellisesti väylän myös Leijonien fanikaupalle areenan sisätiloihin sekä fanialueille.

Tamperelainen kauppias tyytyväinen

Tampereella JP10 -kiekkokauppaa pitävä kauppias Jussi Puuska arvioi myyneensä kisojen aikana satoja pelipaitoja. Myymättömiä pelipaitoja ei juurikaan jää varastoon.

Jussi Puuska arveleekin, että vuoden 2023 MM-kisoihin on tulossa Tampereella melko paljon enemmän myyjiä.

Jussi Puuska sai kisojen aikana tilattua lisää Leijonien pelipaitoja. Kuva: Antti Eintola / Yle

– Kuvio Tampereella varmasti muuttuu ensi vuonna. Jotain uutta pitäisi tietenkin keksiä. Mutta on aivan huippua, että kisat ensi vuonna Tampereella järjestetään, sanoo Jussi Puuska.

Mörkö-lippiksen kohtalo?

Mörkö-lippiksen myynti oli Jussi Puuskan havaintojen perusteella suoraan yhteydessä Marko Anttilan peliesityksiin MM-kisoissa. Kun Anttila teki ratkaisevia maaleja puolivälieräottelussa Slovakiaa vastaan, kasvoi lippisten myynti saman tien.

– Mörkö-lippis kiinnostaa enemmän miehiä kuin naisia. Suomi-kaulaliina on enemmän naisten juttu, kertoo pitkään yrittäjänä toiminut Puuska.

Lue myös:

.
.