Hyppää sisältöön

Uroksen perustajien miljoonien eurojen omaisuustakavarikointi jatkuu – tutkinta Business Finlandin maksaman yritystuen ympärillä yhä kesken

Jyrki Hallikaisen ja Tommi Uharin omaisuutta on määrätty vakuustakavarikkoon yli kuusi miljoonaa euroa. Takavarikko liittyy epäiltyyn törkeään avustuspetokseen Uroksen toiminnassa.

Oulussa perustettu teknologiayhtiö asetettiin konkurssiin aiemmin talvella. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Konkurssiin ajautuneen teknologiayhtiö Uroksen perustajäsenten Jyrki Hallikaisen ja Tommi Uharin miljoonien eurojen vakuustakavarikkoa on jatkettu Oulun käräjäoikeuden keskiviikkona antamalla päätöksellä.

Jyrki Hallikaisen ja Tommi Uharin omaisuutta on määrätty vakuustakavarikkoon yhteisvastuullisesti määrä, joka vastaa yli kuutta miljoonaa euroa. Vakuustakavarikko liittyy epäiltyyn törkeään avustuspetokseen Uroksen toiminnassa.

Esitutkinta asiassa jatkuu. Käräjäoikeus määräsi uudeksi määräpäiväksi syytteen nostamiselle 1. lokakuuta.

Käräjäoikeuden päätöksestä voi valittaa hovioikeuteen.

Aiemmin Hallikainen ja Uhari valittivat käräjäoikeuden ensimmäisestä, helmikuisesta vakuustakavarikkopäätöksestä hoviin. Rovaniemen hovioikeus hylkäsi valitukset ja piti omaisuuden takavarikointia koskevan tuomion ennallaan.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että molempien miesten kohdalla asiassa oli syytä epäillä heitä törkeästä avustuspetoksesta. Oulun poliisin tutkinta liittyy Business Finlandin Urokselle antamiin tuotekehityslainoihin ja avustuksiin vuosina 2011–2016.

Huhtikuinen hovioikeuden päätös on määrätty salassa pidettäväksi sen lopputulosta ja lainkohtia lukuun ottamatta. Päätös muuttuu julkiseksi syyteasian käsittelyn jälkeen tai kunnes asia on jätetty sillensä.

Oikeuden mukaan tuomioon vakuustakavarikosta päädyttiin, koska oli syytä epäillä, että Uros Oy:n toiminnassa voidaan välttää yhteisösakon ja/tai korvauksen maksamista kätkemällä ja hävittämällä omaisuutta.

Uroksen konkurssi astui voimaan maaliskuussa.

Lue lisää:

.
.