Hyppää sisältöön

Raaseporin linnan raunioilla lampaat suojelevat harvinaisia lajeja – muinaistulokkaat kertovat kasvien ja ihmisten pitkästä yhteisestä matkasta

Vanhojen asutuskeskusten läheltä löytyy lajistoa, joka on kehittynyt laiduntamisen ja ihmiselämän ehdoilla. Nämä kasvit ja eläimet kertovat samaan aikaan biologiasta ja historiasta.

Lammaslauma huolehtii Galgbackenin mäellä perinnebiotoopin lajien hyvinvoinnista. Kuva: Mårten Lampén

Raaseporin linnan rauniot sijaitsevat Snappertunassa Länsi-Uudellamaalla. Ensimmäiset kirjalliset maininnat ruotsalaisten perustamasta linnasta ovat 1370-luvulta. Linna rakennettiin saarelle vahvistamaan Ruotsin otetta Itämerestä ja alueella käytävästä kaupasta.

Tätä ei nykypäivänä heti uskoisi: linna sijaitsee kilometrien päässä avomereltä. Maankohoamisen seurauksena merenranta on karannut kauas jylhän linnan luota. Loiston aikoina linnassa asui Ruotsin mahtimiehiä- ja naisia, ja linna ehti olla muutaman taistelun ja piirityksen kohteena ruotsalaisten ja tanskalaisten selvitellessä välejään.

Raaseporin linnan rauniot ovat erityisesti naakkojen suosiossa, mutta löytyypä linnasta lepakoitakin. Kuva: Mårten Lampén

Maan nouseminen oli osasyy siihen, että linna hylättiin parisensataa vuotta kestäneen asuttamisen jälkeen. 1500-luvulla Ruotsia vallinnut Kustaa Vaasa näki, että koska linnaan ei enää Ruotsin yhä isommiksi paisuneilla laivoilla päässyt, menetti Raasepori strategista merkitystään ja Suomen alueella valtakunnan painopistettä piti siirtää itään päin.

Vantaanjoen suulle perustettiin Helsinki, ja Raaseporin linnaa asuttanut herrasväki jätti paikan oman onnensa nojaan. Linna hiljeni, kunnes sen raunioita alettiin entisöidä 1800-luvun lopussa.

Tilukset eivät kuitenkaan hiljenneet: linnan lähiniityillä määkiminen jatkui yhtä soittoa vuosisatojen yli. Viihtyisässä ympäristössä on laidunnettu lampaita enemmän tai vähemmän katkeamatta nykypäivään saakka, ja tämä on luonut linnan raunioiden liepeille erityisiä elinympäristöjä: niin kutsuttuja perinnebiotooppeja.

Linnalta Galgbackenin mäen läpi kulkee Lemmenpolku, joka jatkuu Snappertunan kirkolle asti. Polku kulkee usean erilaisen perinnebiotyypin ohi. Kuva: Mårten Lampén

Kasvit kertovat ihmisen historiasta

Raaseporin linnan raunioilta löytyy erilaisia perinnebiotooppeja kuten ketoa, niittyä ja hakamaata. Näillä esiintyy eliöitä, jotka ovat kehittyneet elämään hyvin pitkään jatkuneen karjatalouden ehdoilla.

– Moni on käynyt täällä linnan raunioilla katselemassa hienoa historiallista paikkaa, mutta se ei ehkä tule monelle mieleen, että täällä voi olla myös arvokasta kasvillisuutta, sanoo Martina Reinikainen, suojelubiologi Metsähallituksesta.

Suojelubiologi Martina Reinikaisen mukaan alueen kuolleista puista voi löytää paljon erilaisia kääpiä, sieniä ja hyönteisiä. Kuva: Mårten Lampén

Reinikaisen mukaan biologi näkee alueella jo ensisilmäyksellä kasvien historiallisen merkityksen. Raaseporin linnan rauniot ovat pohjoismaisessa mielessä poikkeukselliset sen takia, että linnan toiminnan aikaan palvelusväki ja muut kyläläiset ovat asuneet välimatkan päässä. Linnan lähialue on ollut vesialuetta, niittyä ja laidunmaata.

Linnasta parinsadan metrin päässä olevaa Galgbackenin mäkeä ja sen niittyjä on todennäköisesti laidunnettu ainakin 1500-luvulta lähtien. Pitkään jatkuneen laiduntamisen johdosta mäellä törmää harvinaisiin kasvilajeihin, kuten silmälläpidettäväksi luokiteltuun kartioakankaaliin.

Se on niin kutsuttu muinaistulokas, arkeofyytti: kasvilaji, joka on levinnyt ihmisen toimesta uudelle alueelle niin kauan sitten, ettei tästä ole historiankirjoituksessa merkintää.

Todennäköisesti keskiajalla Suomeen saapunut kartioakankaali kukkii toukokuusta kesäkuuhun. Kuva: Mårten Lampén

Tällaisia kasveja on Raaseporin linnan alueella useita. Moni niistä on erilaisina rohtoina käytettyjä kasvilajeja kuten tummatulikukka, osa mausteita kuten todennäköisesti viinaan lisätty tuoksusimake.

– Näistä lajeista esimerkiksi nurmilaukka saattaa olla Raaseporiin seilanneiden merimiesten jostain muualta tuoma. Merimiehet käyttivät nurmilaukkaa ikään kuin salaattina ruokavaliossaan, ja näin laji on levinnyt merireittien varrella satamien kautta, Reinikainen kertoo.

Kasvit voivat siis kertoa ihmisen historiasta. Aiemmin mainitun kartioakankaalin on arvioitu saapuneen Suomeen ruotsalaisten ristiretkeilijöiden mukana 1000-luvun ensimmäisten vuosisatojen aikana.

Nätti, tiheäkarvainen, violetinväriseksi huipentuva kartioakankaali sinisine kukintoineen houkuttelee kimalaisia pölyttämään Galgbackenin mäenrinteessä. Ristiretkeilijöiden lisäksi kasvia levittävät muurahaiset: kasvin siemenissä on elaiosomi, öljypitoinen lisäke, joka vetoaa muurahaisiin. Ne kiskovat kasvin siemeniä mukaansa ja näin kartioakankaali jatkaa uusiin maisemiin. Laji ei kuitenkaan pärjää minkälaisessa ympäristössä tahansa.

– Kartioakankaali on hyvä esimerkki perinnebiotoopeilla viihtyvästä lajista: se on matala, ja vaikka viikate tai lammas söisi kasvin kärjen, alaosa maatason lehtineen selviää hengissä.

Biologin näkökulmasta muinaisasutusalueet ovat kiinnostavia myös kasvilajien kannalta, Martina Reinikainen kertoo. Kuva: Mårten Lampén

Laiduneläimet pitävät niityt aukeina

Lampaat syövät kartioakankaalin ympäriltä muun heinän antaen kasville elintilaa. Kasvi ei pelkästään hyödy laiduneläimistä, se tarvitsee niitä. Tämä onkin monen perinnebiotooppilajin uhanalaisuuden taustalla.

Kun maatalous muuttui laiduntamisesta nykyiseen huippuun viritettyyn muotoonsa, Raaseporin linnan raunioiden tapaiset laidunalueet jäivät vaille tuttuja eläimiä. Tämä johtaa umpeen kasvamiseen. Tällaisia alueita onkin viime vuosina alettu huomioida yhä enemmän ja enemmän. Suojelubiologi Reinikaisen tehtävä liittyy juuri tähän suojelutyöhön: perinnebiotooppien säilyttämiseen.

– Tässä työssä lampaat ja muut laiduneläimet ovat tärkeitä, ja tarvitsemme yhteistyötä karjankasvattajien kanssa. Laiduneläimet syövät esimerkiksi korkeakasvuiset heinät ja pensaat pois, jotta arvokkaat niittylajit selviävät, Reinikainen kertoo.

Galgbackenin lampaat jatkavat vuosisatoja niityllä jatkunutta syömistä ja makoilua. Kuva: Mårten Lampén

Metsähallituksen Lumovoimaa-hanke (siirryt toiseen palveluun) pyrkii edistämään perinnebiotooppien hoitoa Uudenmaan luonnonsuojelualueilla ja kulttuuriperintökohteilla, kuten Metsähallinnon omistamalla Raaseporin linnan alueella. Näitä alueita vuokrataan maatalousyrittäjille laidunkäyttöön. He tuovat lampaansa, lehmänsä tai hevosensa perinnebiotoopeille kesätöihin.

Perinnebiotooppien hoito auttaa myös alueiden pölyttäjiä ja muita hyönteisiä, josta taas hyötyvät myös monet lintulajit ja esimerkiksi Raaseporin linnan raunioiden ympäristössä asustavat lepakot.

– On erittäin hienoa, että löytyy maataloyrittäjiä, jotka haluavat olla tällaisessa toiminnassa mukana, Reinikainen toteaa.

Maatalousyrittäjät voivat sinänsä myös saada luonnonlaitumen hoitoon tukea, eli insentiivejä työhön löytyy useita. Perinnebiotyyppien eliölajien lisäksi tilanteesta hyötyvät turistit, jotka esimerkiksi Raaseporin linnan Lemmenpolkua kiertäessään voivat pysähtyä tuijottelemaan karitsoiden peuhaamista Galgbackenin niityllä.

Hietalemmikki viihtyy Galgbackenin mäellä. Kuva: Mårten Lampén

Jotta perinnebiotyypit eivät jää historiaan, on samankaltaista työtä vielä paljon edessä.

– Perinnebiotooppeja oli aiemmin paljon enemmän. Monen päälle on esimerkiksi rakennettu tai ne ovat kasvaneet umpeen. Monet lajit näillä selvinneillä alueilla ovat uhanalaisia ja tämän takia tilanteeseen on viime vuosina herätty, Martina Reinikainen kertoo.

Lue lisää:

.
.