Hyppää sisältöön

JHL kritisoi Janakkalan aikeita luopua omasta ateria- ja siivouspalveluista

Ammattiliitosta muistutetaan, että päättäjät luovuttavat ulkoistamisella päätösvallan palveluiden laadusta yksityiselle taholle.

Keskuskeittiö Tuuvinki otettiin käyttöön 2013 ja se on valmistanut ruokaa muun muassa koululaisille. Kuvituskuva. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL tuomitsee jyrkästi Janakkalan kunnan aikeet ulkoistaa ateria- ja siivouspalvelut. JHL:n mielestä kunnan suunnitelmat kurjistavat henkilöstön asemaa ja vaarantavat kuntalaisten saamien palveluiden laadun. Myös näiden palvelujen huoltovarmuus on uhattuna, todetaan liiton tiedotteessa.

Ammattiliitosta muistutetaan, että päättäjät luovuttavat ulkoistamisella päätösvallan palveluiden laadusta yksityiselle taholle.

Hattulassa pohditaan parhaillaan ateriapalveluiden yhtiöittämistä. JHL:n mielestä Janakkalan tulisi ottaa aikalisä ja tutustua Hattulassa tehtyyn selvitykseen.

Ulkoistamista pohdittu jo pitkään

Ateria- ja siivouspalveluiden ulkoistamisesta tehtyjen selvitysten, lautakuntakäsittelyjen ja keskustelujen jälkeen Janakkalan kunnanhallitus päätti 31. toukokuuta 2022 näyttää ulkoistamiselle vihreää valoa.

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että ateria- ja puhtauspaveluiden järjestämistavaksi valitaan palveluiden ulkoistaminen joko osittain tai kokonaan, huomioiden muun muassa sivistystoimen tarpeet. Samalla valtuustolle esitetään, että kunta luopuu keskuskeittiö Tuuvingista joko vuokraamalla tai myymällä. Samalla kunnan ateria- ja puhdistuspalveluiden tulosalueella aloitetaan yt-neuvottelut.

Janakkalan kunnanvaltuusto käsittelee ulkoistamisasiaa maanantaina 6. kesäkuuta 2022.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

.
.