Hyppää sisältöön

Oulu rajoittaa vapaa-ajan kalastusta Oulujoen suistossa

Hyvät kalasaliit ovat houkutellet Hartaanselälle runsaasti kalastajia. Tiukennuksilla halutaan turvata entistä usemmille kalastajaille mahdollisuus kalastaa kaupungin vesialueella.

Oulujoen himotuimmat saaliskalat ovat taimen ja lohi, joita jokeen istutetaan säännöllisesti. Luonnonkantoja ei saa kalastaa ja ne tunnistaa rasvaevästä, joka istutetuilta kaloilta on poistettu. Kuva: Risto Degerman

Oulun kaupunki tiukentaa kalastusrajoituksia vesialueilla. Jokisuistossa Hartaanselällä on sallittua nostaa yhden päivän aikana korkeintaan yksi lohi tai taimen. Samalla on tiukennettu myös käytettävissä olevia kalastusvälineitä.

Tarkat kalastusaluekohtaiset määräykset löytyvät Oulun kaupungin nettisivuilta.

Metsätalousinsinööri Juho Kuukasjärvi Oulun kaupungilta kertoo, että tiukennuksilla pyritään turvaamaan entistä useimmille kalastajille mahdollisuus kalastaa kaupungin vesialueella.

Tänä kesänä saaliit ovat houkutelleet paikalle paljon kalastajia.

Kesäkuun puolivälissä kalastusta rajoitetaan myös jo aiemmin käytössä olleella vuorokalastuksella, jossa vuoropäivinä kalastus on sallittu rannalta ja vuoropäivinä veneestä.

Oulun kaupunki omistaa vesialueita 6 500 hehtaaria, joista merialuetta ja jokisuistoa on noin 5 600 hehtaaria. Sisävesistä tärkeimmät ovat Oulujoki, Sanginjoki, Pyykösjärvi, Valkiaisjärvi ja Niilesjärvi.

Ylikiimingistä Ahmasjärvi on kaupungin omistama.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.