Hyppää sisältöön

Kaupin pesäpallostadionin valmistuminen viivästyy – Manse PP:n kotiotteluita siirretään pelattavaksi Hämeenlinnaan

Manse PP:n miesten superpesisjoukkueen oli tarkoitus pelata kotiottelu IPV:tä vastaan Tampereella. Nyt peli siirtyy pelattavaksi Hämeenlinnan Pullerin kentälle. Myös naisten superpesisottelu Manse PP–Kempele siirtyy pelattavaksi samalle kentälle.

Senni Sallinen ja Tuomas Jussila Kaupin pesäpallostadionin edessä.
Katsomo on lähellä kenttää, ääni kantautuu vahvana ja kannustaminen tuo uutta virtaa pelaajille. Näin sanovat Senni Sallinen ja Tuomas Jussila. Video: toimittaja ja kuvaaja Miikka Varila / Yle

Kauppiin kohoavan pesäpallostadionin valmistuminen viivästyy, eikä stadionia saada avatuksi suunnitellusti heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tuolloin stadionilla oli tarkoitus pelata Manse PP:n kotiotteluita, mutta viivästyksen takia ne joudutaan siirtämään.

Manse PP:n miesten joukkueen pelinjohtaja Juhani Lehtimäki ei suuremmin murehdi asiaa.

– Nämä ovat asioita, jotka meillä ovat olleet pitkään tiedossa ja silloin niiden asioiden kanssa pitää vaan elää. Ilman muuta täällä haluttaisiin jo olla, ja kyllähän tänne kova ikävä jo on.

Uudella Kaupin pesäpallostadionilla on tarkoitus järjestää heinäkuussa Pesäpalloliiton 100-vuotisjuhlavuoden Itä–Länsi-ottelu. Senni Sallinen ja Tuomas Jussila odottavat uuden stadionin korkkaamista jo innolla. Kuva: Miikka Varila / Yle

Manse PP:n miesten joukkueen Tuomas Jussila uskoo odotuksen lopulta palkitsevan.

– Nyt pelataan vieraspelit pois alta ja sitten saadaan pelata kotona pitkä pätkä. Yleisökin odottaa varmaan yhtä paljon kuin mekin uudelle stadikalle päästyä.

Myös naisten joukkueen Senni Sallinen on samoilla linjoilla.

– Ehkä se kuitenkin fakta on, että loppukesästä ne parhaat tunnelmat täällä on. Kyllä sitä odotetaan, Sallinen toteaa.

Kotipelit vierailla kentillä eivät harmita

Manse PP:n joukkueet pelaavat kesäkuun niin sanotut kotipelinsä muilla kentillä, mutta jo Loimaalla pelatut ottelut osoittivat, että tunnelmaa syntyy vieraskentilläkin. Loimaalla paikalla oli noin 750 katsojaa ja nimikirjoitusjonoa ottelun jälkeen riitti.

– Kun on pelattu näitä niin sanottuja kotipelejä, niin eivät ne ole kotipelejä sille vastustajallekaan. Siellä on omia musiikkeja ja tuttuja henkilöitä, pohtii pelinjohtaja Juhani Lehtimäki.

Manse PP:n pelinjohtaja Juhani Lehtimäki keskittyy pelin aikana niin tiiviisti peliin, ettei pelikentän paikkaa aina edes huomaa. "Joukkueen sisällä keskittyminen on kuitenkin siinä pelissä. Pitäisi oikein kiinnittää huomiota ja aistia enemmän tunnelmaa." Kuva: Miikka Varila / Yle

Edessä on seuraavaksi pelit viikonloppuna Ikaalisissa ja odotusarvo tunnelmasta on hyvä.

– Jos hyvin sattuu kohdalle, niin on siellä varmasti hyvä pöhinä päällä ja kotipelin tunnelmaa.

Lauantaina 11. kesäkuuta Manse PP:n miesten joukkue kohtaa Ikaalisissa Kankaanpään Mailan. Naisten joukkuetta vastaan pelaa puolestaan Lapuan Virkiä.

Sunnuntaina 12. kesäkuuta miesten joukkue kohtaa Vaasassa Koskenkorvan Urheilijat ja naisten joukkue Vaasan Mailan. Lauantaina 18. kesäkuuta pelataan Helsingissä, Meilahden pesäpallokentällä. Siellä miesten joukkue kohtaa Hyvinkään Tahkon ja naisten joukkue Helsingin Roihun.

Manse PP:n miesten superpesisjoukkueen lauantaille 2.7. merkitty kotiottelu IPV:tä vastaan siirtyy pelattavaksi Hämeenlinnaan Pullerin kentälle 3. heinäkuuta kello 17. Samalle päivälle merkitty naisten superpesisottelu Manse PP–Kempele siirtyy myös pelattavaksi samalle kentälle kello 13.30.

Kaupin pesäpallostudionille tulee katettu katsomo noin 2 500 hengelle. Kuva: Miikka Varila / Yle

Heinäkuun alkupuolella Kaupissa on tarkoitus järjestää myös Pesäpalloliiton 100-vuotisjuhlavuoden Itä–Länsi-ottelu. Manse PP lupaa tiedotteessaan, ettei viivästys vaaranna näiden otteluiden pelaamista Kaupissa.

– Tampereella ei ole toista pesäpallokenttää, mutta Hämeenlinnan kaupunki sekä paikallinen seura Hämeenlinnan Paukku lähtevät mukaan rakentamaan ottelutapahtumaa yhteistyössä Manse PP:n kanssa, seuran tiedotteessa kerrotaan.

Manse PP pahoittelee ottelusiirrosta aiheutuvaa haittaa, ja on yhteydessä kausikorttilaisiin ja yhteistyökumppaneihin.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 8.6. kello 23:een saakka.

Juttua muokattua 7.6. kello 14.06: Lisätty haastateltavien kommentit ja haastatteluvideo.

Lue lisää:

Näyttääkö siltä, että tähän valmistuu ajoissa kymmenen miljoonan pesisstadion, jolle bajamajat olivat liian kalliit? Yle seurasi suorana

Kaupin stadionin rakentaminen vaikuttaa liikennejärjestelyihin Tampereella

Ehtiikö Tampereen uusi stadion valmistua pesäpallon 100-vuotisjuhlaan? Kustannusarvio kivunnut 14 miljoonaan euroon, vessoissa väliaikaisratkaisu