Hyppää sisältöön

Nuorten sateenkaaren väriseksi maalaama puistonpenkki yritettiin polttaa Lempäälässä

Penkki sai olla Myllyrannan tapahtumapuistossa rauhassa viikon päivät, mutta maanantain ja tiistain välisenä yönä ilkivallan tekijä iski.

Nuorten itse maalaamaa penkkiä on poltettu. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Lempäälän nuorten Pride-viikon kunniaksi maalaama sateenkaaripenkki on joutunut ilkivallan kohteeksi. Asiasta kertoi ensin Aamulehti (siirryt toiseen palveluun).

Penkkiä on ilmeisesti yritetty polttaa kaatamalla sen päälle palavaa nestettä. Koululaisten päättäjäispäivän penkki sai vielä olla aivan rauhassa.

Lempäälän kunnan henkilöstöjohtaja Auli Nevantie on pahoillaan ilkivallasta.

– Nyt on sitten johonkin hermoon osunut tämä asia. Tämä on senkin vuoksi jotenkin erityisen ikävää ja ehkä koskettavaa, että nuorille on ollut tärkeää olla mukana toteuttamassa yhdenvertaisuusaatetta ja tuomassa jokaisen pohdittavaksi, mitä se oikein tarkoittaa.

Tältä penkki näytti ennen ilkivaltaa. Kuva: Lempäälän kunta

Lempäälä liputtaa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisuuden puolesta sekä osallistuu Pirkanmaan Manse Pride -viikkoon.

Perjantaina 10. kesäkuuta nuoriso- ja kulttuuripalvelut järjestävät nuorille oman Pride piknik -tapahtuman Myllyrannassa.

Manse Pride -viikko huipentuu lauantaina 11. kesäkuuta, jolloin järjestetään pride-marssi ja pääjuhla Sorsapuistossa. Manse Pride -viikon järjestävät Sinuiksi ry eli entinen Pirkanmaan Seta ja Tampereen kaupunki. Kahtena edellisenä vuotena Manse Pride on järjestetty koronan takia etänä.

Lue myös:

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

.
.