Hyppää sisältöön
Mielipide
Keskustelu

Perttu Pölösen kolumni: On parempi tulla muiden kanssa toimeen kuin olla yksin oikeassa

Jotta aito dialogi voi tapahtua, meidän pitäisi luopua ajattelutavasta, että toinen ihminen on saatava ajattelemaan samalla tavalla kuin me itse, kirjoittaa Pölönen.

Ei kannata puhua uskonnosta, politiikasta, rahasta tai ulkonäöstä. Ei kannata kommentoida toisen vaatteita, ilmeitä tai ruoka-annosta.

Jos puhut kesälomasta, perheestä tai harrastuksista, muista, että kaikilla ei ole lomaa, perhettä tai harrastuksia. Älä keskeytä, älä pidä puhelinta näkyvillä, älä oleta sukupuolta, älä katso muualle, äläkä puhu liikaa itsestäsi. Äläkä myöskään kerro vain hyviä asioita, koska se on epäaitoa.

Milloin keskustelemisesta tuli näin vaikeaa?

Taannoin Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa (siirryt toiseen palveluun) eräs äiti kertoi, kuinka hänet jätettiin kylmänviileästi yksin kahvilan pöytään istumaan, kun hän oli tuonut keskustelussa esiin erilaisen mielipiteensä. Nimimerkki ”ison perheen mummo” vastasi kirjoitukseen (siirryt toiseen palveluun) kertomalla, että hän on tehnyt tietoisen päätöksen jättää eriävät mielipiteensä sanomatta lastensa kanssa.

Mummon neuvo on viisas. Kunpa me kaikki oppisimme luopumaan tarpeesta olla oikeassa, jotta sopuisa yhteiselo voisi jatkua. Eikö lähimmäisemme pitäisi olla meille kuitenkin tärkeämpiä kuin jokin mielipiteemme? Kyllä. Mutta onko joidenkin aiheiden tai ihmisten välttely sittenkään kestävä ratkaisu?

Kohteliaisuus ei voi olla sitä, että emme ole yhteydessä eri mieltä olevien kanssa. On parempi tulla muiden kanssa toimeen kuin olla yksin oikeassa. Vaikeneminen on kultaa, mutta ghostaaminen eli hylkääminen ilman selityksiä ei.

Cancel-kulttuurissa minua häiritsee se, että joku ajattelee olevansa niin oikeassa ja on niin varma siitä, että voi canceloida eli sosiaalisesti eristää toisen ihmisen. Entä jos hän onkin väärässä? Eikö hän usko toisen ihmisen olevan kykeneväinen oppimaan, kasvamaan?

Kuvitellaan, että poistimme jonkun ystävämme elämästämme 10 vuotta sitten, koska hän oli mielestämme toksinen, myrkyllinen. Olimme silloin eri ihmisiä kuin nyt, ihmiset muuttuvat. Entä jos ystäväkin on muuttunut? Toivoisitko, että sinut tuomittaisiin sellaisen takia, mitä teit kuusitoistavuotiaana?

Keskustelun lähtökohtia helpottaisi, jos uskoisimme toisen ihmisen pyrkivän johonkin hyvään. 

Kritiikki on kenties arvokkainta, mitä voimme toisillemme antaa, jos sen antaa myötätunnolla ja kunnioituksella – siis hyvällä tarkoituksella.

Jos ghostaamme toisemme vaikean aiheen edessä, tavoittelemmeko sitä, että toiset pahoittavat mielensä vai sitä, että maailma muuttuu? Jos jätämme sanomatta eriävän mielipiteemme tarkoittaen hyvää, tavoittelemmeko sitä, että kukaan ei suutu, mutta maailmakaan ei muutu?

Tapa puhua muuttuu, kun normit ja sanat kehittyvät. Monessa asiassa ollaan menossa tasa-arvoisempaan suuntaan, mutta on tärkeää muistaa, että muutos tapahtuu eri ihmisillä eri tahtiin. Kaikki eivät kulje samaa vauhtia. Se että joku ei vielä osannut sanoa jotakin asiaa ottaen huomioon muiden näkökulmat, ei tarkoita, että hän olisi ottanut tietoisen valinnan olla sitä vastaan.

Kaikenlaisen keskustelun lähtökohtia helpottaisi, jos uskoisimme toisen ihmisen pyrkivän johonkin hyvään.

Jotta aito dialogi voi tapahtua, meidän pitäisi luopua ajattelutavasta, että kanssaihminen on saatava ajattelemaan samalla tavalla kuin me itse.

Toinen ihminen tietää aina jotakin sellaista, mitä sinä et. Olisi sääli jättää hänet yksikseen tai jättää oma näkökulma sanomatta.

Perttu Pölönen

Kirjoittaja on yrittäjä, puhuja ja tietokirjailija, joka kysyy, mitä sellaista sinä tiedät, mitä minä en tiedä.

Kolumnista voi keskustella 24.6. klo 23.00 saakka.

.
.