Hyppää sisältöön

Oulun poliisiasemalla 21 työntekijää sairastui sisäilmasta astmaan – väitöstutkimus osoittaa yhteyden rakennuksen kosteusvaurion ja sairauksien välillä

Kosteusvauriomikrobeille altistuminen voi aiheuttaa usean eri elinryhmän oireita, ei pelkästään hengitysteiden oireilua ja astmaa. Oulun pääpoliisiasemalla kaikkien sairastuneiden työtiloista löytyi vahvoja myrkyntuottajia.

Oulun pääpoliisiaseman sisäilma sairastutti monet työntekijät. Kuva: Elisa Kinnunen / Yle

Kiinteistöjen kosteusvaurioista voi aiheutua useita eri sairauksia. Oulun Raksilan pääpoliisiaseman sisäilmaongelmia tutkineen työterveyshuollon erikoislääkäri, lääketieteen lisensiaatti Saija Hyvösen väitöskirja osoittaa asioiden yhteyden.

Hyvösen tutkimuksen mukaan kiinteistöjen kosteusvaurioista voi aiheutua hengitystie- ja niveloireita, neurologisia oireita sekä uupumusasteista väsymystä. Kosteusvauriomikrobeille altistuminen nostaa myös riskiä sydänoireisiin ja monikemikaaliherkkyyteen.

Tutkimuksessa oli mukana poliisiaseman lisäksi koulu. Kaikissa kolmessa tutkimuksen kiinteistössä oli merkittävät kosteusvauriot ja mikrobilöydökset.

Homekoulun lapsilla oli lisäksi verrokkia enemmän korvatulehduksia, maha-suolikanavan oireita sekä lihas- ja niveloireita.

Oulun pääpoliisiasemalla 21 ihmistä sairastui vaikeaan astmaan

Syksyllä 2016 kosteusvaurioita kärsineessä talossa tehtiin isoa peruskorjausta niin, että kaikki 270 työntekijää olivat väistötilojen sijaan talossa sisällä. Kun talon rakenteita avattiin, sisäilmaoireiden määrä nousi nopeasti pilviin.

Peräti 140 työntekijää otti tuolloin oireilun vuoksi yhteyttä työterveyshuoltoon. Työterveyslääkäri ilmoitti aluehallintovirastolle 47 pitkittyneisiin hengitystieoireisiin liittyvää ammattitautiepäilyä ja diagnosoi 22 työntekijälle astman.

– Astmaan sairastuneiden taudinkuvat olivat vaikeita ja 80 prosenttia sairastuneista ei saanut riittävää vastetta tavanomaisesta astman lääkityksestä. Kukaan ei ollut parantunut reilua kahta vuotta myöhemmin, Turun yliopistossa väittelevä Saija Hyvönen kertoo tiedotteessa.

Tutkimuksessa tehtiin oirekysely tiloja käyttäneille henkilöille. Poliisiasemalta ja tutkimuksessa mukana olleesta koulusta otettiin näytteitä toksisuustutkimuksiin.

– Kiinteistön kosteusvaurioremontin yhteydessä puhjenneet astmat olivat vaikeahoitoisia ja pysyviä, Hyvönen

Kolme vuotta sitten Oulun poliisilaitoksen joukkosairastumisen syistä julkaistiin tutkimus (siirryt toiseen palveluun) kansainvälisessä Microorganisms-julkaisussa. Kaikkien sairastuneiden työtiloista löytyi vahvoja myrkyntuottajia.

Yhteiskunnalle tulee vuosittain iso lasku sisäilmaongelmista

Terveydenhuolto- ja sosiaaliturvajärjestelmälle arvioidaan aiheutuvan vuosittain jopa 450–960 miljoonan euron kulut kiinteistöjen kosteusvaurioiden vuoksi. Arvio perustuu vuoden 2012 tietoihin.

Kustannusten vähentämiseksi terveydenhuollon ammattilaisten tulisi Hyvösen mukaan osata kysyä asuin- ja työympäristön mahdollisesta yhteydestä oireisiin ennen potilaan laajempia tutkimuksia.

– Epäselvän oireiston taustalta tulee huomioida kosteusvaurioperäisen oireilun mahdollisuus. Ratkaisu voi löytyä väistötiloihin siirtymisestä. Kiinteistöjen tutkimuksiin tulee jatkossa kehittää terveyshaittaa ennustavia menetelmiä, Hyvönen sanoo.

LL Saija Hyvösen väitöskirja ”Persistent respiratory problems, neurologic, cardiac, muscle and joint symptoms of occupants in water and microbe damaged buildings” tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 17. kesäkuuta klo 12.00.

Lue lisää:

.
.