Hyppää sisältöön

Loppu juoksubensoille! Huoltamoyrittäjä Lauri Keihänen kyllästyi jatkuviin polttoainevarkauksiin ja muutti maksutapaa

Huoltoasemat ovat pääasiassa siirtyneet jo korttimaksamiseen.

Aurinkolasipäinen mies seisoo tankkausaseman vieressä. Mustassa paidassa Shellin logo.
Yrittäjä Lauri Keihänen pelkää, että bensan hinnannousu lisää maksamatta poistuvien bensavarkaiden määrää. Eikä rahallinen tappio ole ainoa harmi. Video: toimittaja ja kuvaaja Miikka Varila / Yle

Suomessa on harvassa huoltoasemia, missä pystyy tankkaamaan bensiiniä ilman ennakkomaksua tai korttimaksua. Harvinaisia ovat myöskin jakeluasemat, joissa pystyy vielä tankkaamaan seteleillä. Syynä tähän kehitykseen ovat osaltaan polttoainevarkaudet.

Nyt tälläisiä huoltoasemia on yksi vähemmän, sillä Sastamalassa sijaitsevan Kiskokabinetin yrittäjän Lauri Keihänen sai tarpeekseen polttoainevarkauksista ja pisti sisälle maksettavat bensamittarit kiinni.

– Niin sanotut juoksubensat ovat yleistyneet viimeisen puolen vuoden aikana selvästi, kertoo yrittäjä Lauri Keihänen.

Käteisellä pystyy huoltoasemalla edelleen maksamaan, nyt maksu suoritetaan ensin sisälle. Sen jälkeen myyjä aukaisee mittarin, tulee tankkaamaan maksetun summan ja laittaa rahan kanssaan. Nykyinen kassajärjestelmä ei vielä mahdollista, että asiakas voisi itse tankata maksamallaan summalla, sillä järjestelmä ei pysäytä polttoaineen tuloa tiettyyn summaan.

Yrittäjä kertoo polttoainevarkauksien harvoin selviävän. Kuva: Miikka Varila / Yle

Lauri Keihänen on ollut Kiskokabinetin yrittäjänä vuodesta 2017. Hän kertoo, että aina on ollut niitä, jotka poistuvat maksamatta paikalta.

– Vähintään kerran kuukaudessa joku poistuu maksamatta. Mutta yhtenäkin päivänä oli kaksi tapausta kahden tunnin sisään.

Muutos tehtiin tulevaa kesää ajatellen

Muutos on ollut yrittäjällä mietinnässä jo pitkään, sillä asemalla käy paljon sellaisia asiakkaita, jotka eivät ole koskaan tankanneet automaatista. Yrittäjä on halunnut viimeiseen asti pitää kiinni tästä perinteisestä maksutavasta.

Viime sunnuntaina maksamatta jääneet 170 euron dieselit olivat yrittäjälle viimeinen pisara. Kuva: Miikka Varila / Yle

– Viime sunnuntain tapahtumat katkaisivat kamelin selän, kertaa Lauri Keihänen.

Juuri ennen sulkemisaikaa oli huoltoaseman sisälle tullut asiallisen näköinen kaveri huomioliivit päällä. Myyjä oli avannut hänen pyynnöstään tankkauspisteen. Mies oli tankannut ensin auton tankin täyteen dieseliä. Sen jälkeen hän oli avannut takaluukun ja täyttänyt siellä olevat kanisterit. Tämän jälkeen tankkaaja hyppäsikin auton takapenkille ja kumarassa piilossa ollut kuljettaja käynnisti auton ja kaasutti pois.

Tankkauksesta tuli yrittäjälle 170 euron tappio. Keihänen laskeskelee, että keskimääräisellä katteella täytyy myydä noin 2 400 litraa polttoainetta, että saa anastuksen katettua.

Yleensä maksamatta poistuneesta autosta saadaan turvakameralle rekisterinumero sekä kuljettajan kasvot. Mutta käytännössä tästä ei ole mitään hyötyä, sillä poliisi on voimaton tapausten edessä.

Yrittäjä kertoo soittavansa aina anastuksen jälkeen hätäkeskukseen ja tekee sähköisen rikosilmoituksen. Sen jälkeen on tuurista kiinni, jäävätkö tekijät poliisin haaviin.

– Haluaisin kuitenkin luottaa ihmisiin, mutta minkäs tässä teet. Joskus olen seissyt puolikin tuntia maksamatta tankin täyttäneen auton edessä ja odottanut poliisin saapumista paikalle. Kuuntelet siinä sitten sen aikaa sättimistä ja haukkuja.

ABC-ketju reagoi jo vuosia sitten poistamalla käteismaksun

ABC-ketjusta kerrotaan, että polttoainevarkauden ovat ABC-asemilla marginaalinen ilmiö. Suurimmassa osassa ketjun asemia on käytössä automaattimittarikenttä ja kassalla maksamisen mahdollisuus on poistunut. Vain alle kymmenellä ABC-asemalla valtakunnallisesti on enää mahdollista maksaa polttonesteet kassalla.

– Tämä muutos on alkanut jo yli kymmenen vuotta sitten. Syynä olivat tuolloin lisääntyneet polttonestevarkaudet, kertoo ABC-ketjun kehitysjohtaja Tiina Viksten sähköpostivastauksessaan.

Nesteeltä puolestaan kerrotaan, että polttoainevarkaudet eivät ole erityisesti lisääntyneet Nesteen asemilla hinnannousun myötä.

– Osana maksamisen palvelujen kehittämistä olemme tuoneet useille palveluasemillemme ennakkomaksutoiminnallisuuden. Sen avulla asiakkailla säilyy mahdollisuus maksaa tankkaus aseman sisälle ennakkoon ja samalla polttoainevarkauksien riski vähenee, kertoo Nesteen Suomen asemaverkostosta vastaavan johtaja Katri Taskinen sähköpostitse.

Liikennepalvelukauppiaat ry:n toimitusjohtajan Jari Salosen mielestä viimeistenkin huoltoasemien pitäisi siirtyä ennakkoon maksamiseen. Halusi sitten maksaa käteisellä tai kortilla.

– Tuntuma on, että polttoainevarkauksia tulee aina purskauksina ja asialla ovat sellaiset henkilöt, jotka eivät välitä jäävätkö siitä kiinni vai eivät, kertoo Jari Salonen.

Hän kertoo tuoreen esimerkin pääkaupunkiseudulla sijaitsevasta pienehköstä, mutta vilkkaalla paikalla sijaitsevasta huoltoasemasta.

– Kahtena peräkkäisenä päivänä oli sama kuljettaja käynyt ottamassa tankin täyteen ja poistunut maksamatta paikalta. Rekisterinumero oli jäänyt kameraan, mutta ei poliisi käytä näihin aikaa, toteaa Jari Salonen.

Facebook-kirjoituksesta positiivista palautetta

Kiskokabinetin yrittäjän Lauri Keihänen perusteli huoltoasemansa tankkaamisen muutosta facebook-kirjoituksessaan ja yllättyi siitä, kuinka ymmärtäväisiä ihmiset olivat asialle.

Kiskokabinetti sijaitsee valtatie 12 varrella, noin 45 kilometrin päässä Tampereelta. Kuva: Miikka Varila / Yle

– Paljon tuli positiivista palautta ja ihmettelyä, että onko tälläinen mahdollista.

Toisaalta ihmiset myös huomasivat, että samallahan palvelu paranee, kun myyjä saapuu sisältä varta vasten tankkaamaan auton.

Poliisi selvitellyt joitakin tapauksia

Sisä-Suomen poliisi kertoi juuri selvittäneensä kolme polttoaineisiin epäiltyä rikosta. Yksi teoista tapahtui maanantaina Kyyjärvellä, jossa epäillyt olivat tankanneet muun muassa polttoöljyä peräkärryssä olleeseen säiliöön.

Samana iltana poliisipartio sai tiedon Äänekoskella käynnissä olevasta polttoainevarkaudesta, jossa oli yritetty anastaa polttoainetta työkoneista. Epäillyt olivat poistuneet paikalta kovalla vauhdilla.

Poliisi sai havainnon epäiltyjen tekoon sopivasta autosta Jyväskylästä, jossa poliisi lähti seuraamaan autoa. Kuljettaja oli ajanut kaivinkoneen viereen, mutta poliisi oli lopettanut touhun heti alkuunsa.

Poliisi epäilee, että varastettu polttoaine päätyy pääsääntöisesti jälleenmyyntiin.

.
.