Hyppää sisältöön

Oulun Pride-viikon sateenkaari- ja transliput varastettiin ja poltettiin – motiivina kyllästyminen seksuaalivähemmistöjen esilläoloon

Teoista epäiltynä on kaksi oululaista noin 20-vuotiasta miestä. Heitä epäillään kahdesta varkaudesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Poliisin esitutkinnassa selvisi, että anastettuja lippuja oli myös poltettu. Kuva: Yle/ Nora Engström

Oulun poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koski Oulussa viime elokuussa tapahtunutta Pride -lippujen anastamista ja polttamista.

Teoista epäiltynä on kaksi oululaista noin 20-vuotiasta miestä. Heitä epäillään kahdesta varkaudesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Esitutkinnassa toinen epäillyistä kertoi lippujen anastamisen ja polttamisen motiivina olleen kyllästyminen seksuaalivähemmistöjen liialliseen esilläoloon.

Elokuun 2021 alussa Oulun kaupungintalon, Oulun taidemuseon sekä Oulun yliopiston lipputangoista anastettiin Pride -lippuja. Poliisi sai esitutkinnassa selville, että anastettuja lippuja oli myös poltettu.

Asiakokonaisuus on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Samankaltainen varkaus tapahtui Oulussa myös vuonna 2018. Silloin varkaiden mukaan lähti kaksi sateenkaarilippua.

Pride-lippuja on varastettu viime vuosina myös muissa kaupungeissa. Vuonna 2020 näin kävi Helsingissä.

.
.