Hyppää sisältöön

Kuopion sääksiliven pesässä on ensimmäinen kuoriutunut poikanen

Poikanen kuoriutui torstaina iltapäivällä. Suorassa verkkolähetyksessä voi seurata, kuinka sääkset ruokkivat tulokasta.

Sääksi ruokkii alle vuorokauden ikäistä poikastaan. Kuvakaappaus sääksiliven lähetyksestä. Kuva: Kuopion kaupunki

Kuopion sääksilive-pesässä on kuoriutunut ensimmäinen kalasääsken poikanen. Kuopion kaupunki kertoi perjantaina, että tarkka kuoriutumisaika oli torstaina kello 13.20.

Poikasten kuoriutuminen on alkanut odotetusti. Pesässä on vielä kaksi kuoriutumatonta munaa. Ensimmäinen muna havaittiin pesässä 2. toukokuuta ja kaksi muuta siitä kolmen päivän välein, joten seuraavan poikasen kuoriutumista voi odottaa viikonvaihteessa.

Emo hautoo munia ja suojaa kuoriutunutta poikasta ruumiinsa lämmöllä. Lähetyksestä voi kuitenkin kelata helposti kohdalle, jossa poikasta ruokitaan. Sääkset tuovat pesälle kalaa ja syöttävät sitä poikaselle pieninä palasina.

Lintujen pesintää voi seurata suorana verkkolähetyksenä Kuopion kaupungin verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun) olevan linkin kautta. Poikasten odotetaan lähtevän lentoon heinä-elokuun vaihteessa. Pesivät sääkset on ristitty sosiaalisen median äänestyksellä Hilimaksi ja Onniksi.

Pesä sijaitsee Etelä-Kallavedellä. Sääksiliven on toteuttanut Kuopion kaupunki yhdessä Pohjanmaan Merikotkat ry:n kanssa.

.
.