Hyppää sisältöön

Aki Kaurismäki työstää uutta elokuvaa – päärooleissa nähdään Alma Pöysti ja Jussi Vatanen

Kaurismäen uusimmasta elokuvasta tulee neljäs osa ohjaajan työläistrilogiaan. Sen muodostavat Varjoja paratiisissa, Ariel ja Tulitikkutehtaan tyttö. Elokuva on työnimeltään Kuolleet lehdet.

Aki Kaurismäki ohjaa jälleen. Kuva: Kati Sinisalo / Yle

–Tragikomedia näyttää olevan omin lajini ja palaan mielelläni nuoruuteni aiheisiin pienen ihmisen rimpuilusta kasvotonta koneistoa vastaan. Ja itseään. Huumoria unohtamatta, sanoo ohjaajalegenda uudesta elokuvastaan.

Aki Kaurismäen elokuvan päähenkilöt ovat tuttuja työläishahmoja. Alma Pöystin esittämä kauppa-apulainen ja Jussi Vatasen tulkitsema hiekkapuhaltaja etsivät tietään toistensa luo. Muut näyttelijät julkistetaan myöhemmin.

Näyttelijä Alma Pöysti muistetaan erityisesti roolistaan Tove Janssonina. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Kuolleet lehdet -tarinalla ei ole suoranaista yhteyttä trilogian elokuviin. Tematiikka on kuitenkin sama sama: maailmaa tarkastellaan pienen ihmisen silmin.

– Tällä kertaa se on nollatuntisopimuksella marketin hyllyjä täyttävän naisihmisen ja hiekkapuhaltajan yritys rakkaustarinaksi, Portugalista Karkkilaan kevään myötä palannut Kaurismäki kuvailee.

Kuvaukset alkavat elokuun jälkipuoliskolla. Niiden keskipisteenä on Helsingin Kallio.

Ukrainassa käynnistynyt sota oli pysäyttää käsikirjoituksen kirjoittamisen

Uusi elokuva on ollut mietinnässä jo pari kolme vuotta, mutta Kaurismäki kertoo saaneensa otteen kirjoittamisesta vasta nyt. Venäjän raaka hyökkäyssota Ukrainassa on shokeerannut myös häntä.

– Kirottu sota! Löin pari viikkoa päätäni seinään, kun olisi pitänyt kirjoittaa. Sitten suutahdin itselleni ja naputin tekstin kasaan.

– Se on niin minua kuin voi minun leffani olla, Kaurismäki sanoo.

Kaurismäen edellinen pitkä elokuva, Toivon tuolla puolen, valmistui vuonna 2017. Syyrialaisesta pakolaisesta ja suomalaisesta kauppamatkustajasta kertovasta elokuvasta Kaurismäki sai muun muassa Berliinin elokuvajuhlien ohjaajapalkinnon.

- Olin yliaktiivinen 1980-90-luvuilla, nyt iski vastareaktio. On ollut hitaampaa tämä vuosituhat.

Kyseessä on jo ohjaajan 20. pitkä elokuva.

Tuore Kaurismäki-leffa saa ensi-iltansa valkokankailla näillä näkymin vuonna 2023. Sen tuottaa Kaurismäen Sputnik-tuotantoyhtiö, levityksestä Suomessa vastaa B-Plan Distribution.

Näyttelijä Jussi Vatasen olemus luontuu kaurismäkiläiseen maailmaan. Kuva: Jukka Koskinen

Kaurismäen Kafe Moskova on nyt historiaa

Aki Kaurismäki on mukana pyörittämässä myös ravintola- ja elokuvateatteritoimintaa.

Viime syksynä Uudellamaalla Karkkilassa vanhan ruukin tiloihin avattu Kino Laika on saanut Kaurismäen mukaan hyvän vastaanoton. Helsingin Vallilassa sijaitsevaa Corona-baaria on tarkoitus laajentaa nykyisestä. Ravintolan yhteyteen tulee keikkapaikka, tyyliin "Pikku-Tavastia".

Uusiin tiloihin avataan myös Odessa-baari. Aiempi Kafe Moskova vaihtaa nimeä, sattuneesta syystä.

Lue myös:

.
.