Hyppää sisältöön

Oulun Tahkokankaan paloa sammutettiin aikaiseen aamuun asti – syttymissyystä on oletus, mutta sitä ei vielä pelastuslaitokselta vahvisteta

Kiilakiventiellä rivitalon tuhonnen palon jälkisammutus- ja raivaustöitä jatketaan tiistaina aamupäivällä. Pelastuslaitos ja poliisi aloittavat sen jälkeen tapahtuneen tutkinnan.

Savunmuodostus rivitalon katon palaessa oli jonkin aikaa sankkaa ja siksi lähistön asukkaita kehotettiin sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto, muun muassa sosiaalisen median kautta. Kuva: Taneli Kärki / Yle

Oulussa Tahkokankaalla tuhoutui maanantai-iltana tyhjillään ollut rivitalo tulipalossa.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksella on jo oletus entisen palvelukeskuksen alueella roihunneen palon syttymissyystä, mutta palomestari Kimmo Virkkalan mukaan sitä ei ennen varsinaisen tutkinnan aloittamista pysytä vielä vahvistamaan.

Kiilakiventiellä sijaitsevan rivitalon katto oli jo ilmiliekeissä pelastuslaitoksen saavuttua paikalle maanantaina noin kello 19. Tulipalosta muodostui sankkaa savua, ja tämän vuoksi lähialueen asukkaita kehotettiinkin sulkemaan ikkunat ja ilmastoinnit.

Henkilövahingoilta vältyttiin.

Paloa sammutettiin tiistaiaamuun puoli viiteen asti, jälkisammutus- ja raivaustöitä jatketaan aamulla. Pelastuslaitos ja poliisi aloittavat sen jälkeen tapahtuneen tutkinnan.

Paloa oli eilisillan ja viime yön aikana sammuttamassa on kaikkiaan 14 pelastuslaitoksen yksikköä.

Palanut kiinteistö oli jo päätetty purkaa aiemmin. Rivitalorakennus oli osa vanhaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Tahkokankaan palvelukeskusta, joka rakennettiin vuosina 1969-1975.

Tahkokankaan alue ja rakennukset ovat Oulun kaupungin hallinnassa. Viime vuosina alueelle on suunniteltu uutta asuinrakentamista.

Tahkokangas kuuluu Kaukovainion suuralueeseen.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

.
.