Hyppää sisältöön

Vanhojen tekstiilien kierrätykseen kaivataan uusia keinoja – nyt niitä voi viedä ilmaiseksi tiettyihin kirjastoihin ja kauppakeskuksiin

Poistotekstiilien erilliskeräyksestä tulee ensi vuonna pakollista. Nyt eri puolilla Suomea etsitään keinoja miten toteuttaa se.

kirjaston tuulikaapissa on tyhjä rullakko, johon voi jättää poistotekstiilejä
Poistotekstiilien kierrätys onnistuu tänä kesänä kirjastokäynnin yhteydessä Iitissä ja Haminassa.

Kunnissa etsitään kuumeisesti uusia keinoja kerätä kotitalouksien poistotekstiilejä kierrätykseen.

Poistotekstiilien erilliskeräys on Suomessa pakollista ensi vuoden alusta alkaen. Koko Euroopan unionin alueella muutos on tulossa vuonna 2025.

Kymenlaakson Jäte aloitti tällä viikolla tempauksen, jossa vanhoja tekstiilejä voi viedä kirjastoon. Haminan kirjastossa ja Iitissä Kausalan kirjastossa on elokuun loppuun asti rullakot, joihin voi viedä maksutta kotitalouksien poistotekstiilejä.

– Kokeilemme, miten keräys lähtee käyntiin, kun viemme keräyspisteet lähemmäs asukkaita, kertoo Kymenlaakson Jätteen laatu- ja kehityspäällikkö Virpi Leppälä.

Poistotekstiilejä voi viedä Haminan kirjastoon maksutta elokuun loppuun asti. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Kymenlaaksossa on viime vuoden toukokuusta lähtien ollut poistotekstiilien keräystä muutamilla jäteasemilla energiajätteen hinnalla. Kesällä kierrätyspisteisiin voi viedä poistotekstiilejä maksutta.

– Jäteasemat ovat aina vähän kauempana keskustaajamista. Se on iso haaste, jos ei ole muuta viemistä tai autoa. Siksi olemme kirjastoissa kokeilemassa, Leppälä selittää.

Seuraava piste kauppakeskukseen?

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkijan Helena Dahlbon mukaan poistotekstiilien keräys on Suomessa hyvällä mallilla. Jo useamman vuoden ajan kunnalliset jätelaitokset ovat kehittäneet yhteistoimintaa ja miettineet, miten toteuttaa erilliskeräystä.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on tämän vuoden alusta lähtien kerännyt poistotekstiilejä maksutta kymmenessä kauppakeskuksessa. Myös Kuopiossa kuudessa kauppakeskuksessa on keräyspisteet.

Paimiossa sijaitsevassa laitoksessa poistotekstiileistä tehdään kuitua. Arkistokuva. Kuva: Lassi Lähteenmäki/Yle

Myös Kymenlaakson jätteessä pohditaan, voitaisiinko keräys viedä seuraavaksi Kotkaan kauppakeskus Pasaatiin ja Kouvolaan kauppakeskus Veturiin.

– Ympäristövaikutusten kannalta on hyvä, että keräyspisteet ovat paikoissa, joissa ihmiset käyvät hoitamassa muutenkin päivittäisiä asioita, erikoistutkija Helena Dahlbo sanoo.

Tekstiilijäte haastavaa kierrätykselle

Viime vuoden lopulla Paimioon avattiin Pohjois-Euroopan ensimmäinen poistotekstiiliä laajamittaisesti kierrätyskuiduksi jalostava laitos.

Poistotekstiileistä saadaan käsittelyn jälkeen kierrätyskuitua, jota voidaan käyttää uusien tuotteiden raaka-aineena.

– Valtaosa on mennyt esimerkiksi äänen eristyksiin, autojen sisustukseen tai öljyn imeytysmateriaaleihin. Lisää hyötykäyttömahdollisuuksia etsitään koko ajan, kertoo Kymenlaakson Jätteen laatu- ja kehityspäällikkö Virpi Leppälä.

Kymenlaakson Jätteen laatu- ja kehityspäällikkö Virpi Leppälä. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkijan Helena Dahlbon mukaan tekstiilijäte on kierrätykselle haasteellista, koska yhdessäkin vaatteessa voi olla montaa erilaista kuitua.

– Heidän, jotka lähtevät hyödyntämään materiaalia tuotteissaan, pitää tietää, että he saavat tietynlaista tavaraa kierrätyksestä.

Kierrätys haluttaisiin pitää ilmaisena

Kymenlaakson Jätteen tavoitteena on viedä Paimion laitokselle tänä vuonna 200 suursäkkiä eli viisi kiloa lajiteltua poistotekstiiliä per asukas.

Toiveena on myös, että kierrätys voitaisiin pitää ilmaisena kotitalouksille. Se vaatisi kuitenkin ratkaisua esimerkiksi siihen, miten kattaa tekstiilien kuljetuksesta aiheutuvat kuljetuskustannukset.

– Paimioon on aika pitkä matka ja kaikki tietävät, että tällä hetkellä polttoaineen hinnat eivät ole kovin halpoja. Mutta toivotaan, että tähän saadaan jonkinlainen selvyys, Kymenlaakson Jätteen laatu- ja kehityspäällikkö Virpi Leppälä sanoo.

Korjattu 15.6. klo 10:17: Korjattu Pohjois-Suomen ensimmäinen laitos "Pohjois-Euroopaksi".

Lue lisää:

.
.