Hyppää sisältöön

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Yksi potku päähän. 16-vuotias Konsta Lehtonen kaatuu bussin keskiovelta maahan.

Pää iskeytyy Tuusulassa ammattioppilaitos Keudan lähistöllä sijaitsevalla pysäkillä asfalttiin.

Lehtonen ja hänen kaverinsa olivat yrittäneet päästä ulos Riihikalliosta Keravalle kulkeneesta bussista, kun tuntematon humalainen mies oli tullut haastamaan riitaa.

Oli perjantai 13. heinäkuuta vuonna 2018.

Tuosta heinäkuun illasta on kulunut kohta neljä vuotta, mutta Lehtosen elämä ei ole vieläkään täysin raiteillaan. Ennalleen se ei palaa koskaan.

Tapahtuma aiheutti Lehtoselle pysyvän keskivaikean aivovamman. Se vei hajuaistin ja osin myös makuaistin ja toi mukanaan keskittymisvaikeuksia, ärtyneisyyttä, unettomuutta ja väsymystä.

Lehtosen valmistuminen ammattiin on lykkääntynyt ja maksamatta jääneiden sairaalalaskujen vuoksi hän joutui ulosottoon.

– En saanut kaikkia laskuja maksettua, kun ei ollut tuloja ja jouduin odottamaan oikeuden määräämiä korvauksia.

Rikosasian hidas eteneminen teki elämästä vielä raskaampaa.

– Tuntui siltä, ettei mulla ole mitään arvoa tässä maailmassa. Ketään ei kiinnosta, olen vain yksi numero muiden seassa.

Kun Itä-Uudenmaan käräjäoikeus langetti Lehtosen pahoinpitelijälle vuoden ja yhden kuukauden ehdollisen vankeustuomion, oli kohtalokkaasta heinäkuisesta illasta kulunut jo kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta.

Koska mies oli myös lyönyt Lehtosta nyrkillä kasvoihin, hänet tuomittiin kahdesta pahoinpitelystä ja törkeästä vammantuottamuksesta.

Parikymppinen mies velvoitettiin maksamaan Lehtoselle 7 000 euroa korvauksia kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta, 1 000 euroa kärsimyksestä sekä 700 euroa sairaalakuluista.

Helsingin hovioikeuden ratkaisu tuli yli kolme vuotta pahoinpitelyn jälkeen. Lehtonen vaati korvaussumman korottamista 20 000 euroon, mutta hovioikeus ei antanut hänelle jatkokäsittelylupaa.

Tämän jälkeen Lehtonen joutui vielä odottamaan korvausten saamista.

Lopulta Valtiokonttorilta rapsahti toukokuussa pankkitilille 6 700 euroa. Summa oli Lehtoselle pettymys.

Valtiokonttori ei korvaa tämänkaltaisessa rikoksessa vammantuottamuksesta määrättyjä kärsimyskorvauksia ja tekee oikeuden määräämiin korvauksiin myös muita vähennyksiä.

Lehtosen pahoinpitelyn käsittely kesti seitsemän kuukautta pidempään kuin vastaavat jutut Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa keskimäärin vuonna 2021.

Oikeuskoneesta voit katsoa, kuinka pitkään poliisitutkinta, syyteharkinta ja oikeudenkäynti ovat kestäneet eri rikosasioissa eri käräjä- ja hovioikeuksien alueilla vuosina 2014–2021. Mukana ovat myös käräjäoikeuksien käsittelemät siviiliasiat.

Jos asioita on ollut oikeudessa käsiteltävänä vähän, voivat yksittäiset pitkät käsittelyajat nostaa vuoden keskiarvon poikkeuksellisen korkeaksi. Tietoja asiamääristä voit katsoa Tuomioistuinviraston nettisivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Lehtosen pitäisi saada vielä korvauksia pahoinpitelijän hänelle aiheuttamasta pysyvästä haitasta.

Korvauksista voidaan sopia. Jos sopua ei synny, voi pahimmassa tapauksessa olla edessä vuosia kestävä riita käräjäoikeudessa. Korvaukset pysyvästä haitasta voivat myös jäädä Valtiokonttorin maksettavaksi.

Lehtosta vuosia piinannut rikosprosessi käynnistyi poliisitutkinnalla, joka kesti runsaan vuoden.

Lehtonen pyysi avustajakseen asianajaja Maija Häyrisen.

– Tutkinnan kannalta tämä oli täysin selvä juttu. Esitutkinta olisi pitänyt saada kasaan kahdessa kuukaudessa.

Häyrinen sanoo, että hän oli useita kertoja yhteydessä poliisin ja yritti saada tutkintaa etenemään. Vastaus oli aina, että asiakirjoja puuttui.

Häyrinen alkoi hankkia niitä itse. Meni yli vuosi, ennen kuin poliisin laatima esitutkintapöytäkirja saapui syyttäjälle.

Tutkinnan viipyminen laittoi Lehtosen elämän jäähylle.

– Pienen ihmisen elämä jää ihan “pauselle”, kun jää miettimään, että miksi minä ja miksi tälle asialle ei tehdä yhtään mitään.

Lehtonen epäilee, että asiaan saattoi vaikuttaa se, että hän ja hänen kaverinsa olivat juoneet muutaman oluen ennen bussissa tapahtunutta pahoinpitelyä.

Kun esitutkintapöytäkirja lopulta saapui syyttäjälle, oikeudellisesti selvän asian syyteharkinnassa meni reilu viikko.

Tutkinnan ja oikeuskäsittelyn hitaus eivät ole ainoita asioita, jotka ovat hiertäneet Lehtosen mieltä. Hän ei vieläkään ymmärrä poliisin ja ensihoitajien toimintaa tapahtumapaikalla. Häyrinen on tästä yhtä ymmällään.

Ensihoitokertomukseen kirjattiin, että tuntematon mies oli lyönyt Lehtosta vasempaan poskeen nyrkillä, vaikka paikalla olleet kertoivat kaatumisesta ja tajuttomuudesta.

Poika jätettiin pysäkille odottamaan seuraavaa bussia Riihikallion suuntaan.

– Aikuinen pahoinpitelijä sai poliisilta kyydin taksitolpalle, mutta mut alaikäisenä jätettiin sinne, vaikka olin lyönyt pääni asfalttiin.

Sitä ei saatu selvitettyä, miksi ensihoidon kirjaukset eivät vastanneet todellisuutta.

Lehtosella itsellään ei ollut illan tapahtumista mitään muistikuvia. Kolmen päivän päästä hän meni lääkäriin päänsäryn, pahoinvoinnin, oksentelun ja huimauksen vuoksi.

Hajuaisti oli kadonnut ja kaikki maistui oudolle. Kuulossa oli myös vikaa.

Kallonmurtumaa ja sisäistä verenvuotoa pidettiin mahdollisesti hengenvaarallisina, joten Lehtonen makasi sairaalassa kolmisen viikkoa.

– Kivut olivat hirveitä. Itkin yöllä, kun en pystynyt nukkumaan.

Pahoinpitelyä seuranneena syksynä alkaneet ilmastointiasentajan opinnot takkusivat pahasti.

Lehtonen ei jaksanut käydä koululla kaikkina päivinä, keskivaikean aivovamman oireet hankaloittivat koulunkäyntiä.

Rikoksen uhriksi joutuminen ahdisti ja masensi.

Käänne parempaan tapahtui, kun hän meni armeijaan viime vuoden tammikuussa.

– Ekat puoli vuotta olin itku kurkussa melkein koko ajan, kun mietin oikeudenkäyntiä. Matkan varrella tapahtui muitakin elämää muuttavia asioita. Sitten alkoi vähän helpottaa ja sain kiinni rytmistä.

– En tiedä, missä olisin ilman armeijan käymistä, se oli suuri pelastus.

Lehtonen sai armeijassa apua kuraattorilta ja terapeutilta.

– Auttoi kummasti, kun kävin ammattilaiselle juttelemassa asioista, sai vähän purkaa itteä.

Oikeuspäätökset tulivat armeijavuoden aikana.

– Mulle oli aika paha paikka intissä, kun se käräjäoikeuden päätös tuli. Se, että se ei ollut törkeä pahoinpitely, vaikka täysi-ikäinen ihminen potki hengenvaarallisesti 16-vuotiasta päähän, tuntui väärältä.

Lehtonen vaati käräjäoikeudessa 5 000 euron hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä.

Oikeudenkäyntiä lykättiin koronapandemian vuoksi ja siksi, että oikeuden puheenjohtaja oli kiinni laajan rikoskokonaisuuden istunnoissa.

Maija Häyrisen mielestä oikeudenkäyntiä ei olisi pitänyt lykätä, vaikka juttu ei ollutkaan lain perusteella kiireellinen.

– Seksuaalirikosasioissa ja vakavissa väkivaltarikoksissa, kuten tässä tapauksessa, uhrin osa on raskain.

– Kun itse teko on traumatisoiva ja prosessin kesto traumatisoi entisestään, ihmiset eivät pääse elämässään eteenpäin.

Oikeus kuitenkin katsoi, että kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta kestänyt käsittely ei ylittänyt käräjäoikeusvaiheessa kokonaisuutena arvioiden kohtuullista aikaa. Käräjäoikeudessa asia oli vireillä puolitoista vuotta. Lehtonen ei saanut hyvitystä.

Maija Häyrinen sanoo, että Lehtosen tapauksessa oli monta epäonnista tapahtumaa.

– Ensin se, että hän valikoituu täysin summanmutikassa väkivallanteon kohteeksi. Sitten käy vielä valtavan huono tuuri vammautumisen kanssa. Tällainen tapahtuma on koko elämää ja identiteettiä mullistava asia.

Viisitoista vuotta asianajajana toimineen Häyrisen mukaan tapaus ei ole aivan tavanomainen.

– Tämä on jäänyt melkein jokaikiseen rakoon pyörimään, mihin vain on voinut jäädä. Tällaisessa asiassa ei saa kestää kolmea vuotta.

Hänen mielestään vakavan vamman aiheuttanut ja alaikäiseen kohdistunut pahoinpitely olisi pitänyt saada käsiteltyä vuodessa käräjäoikeuden tuomioon saakka.

Näin ei kuitenkaan Suomessa tapahdu. Käräjäoikeuksien viime vuonna antamia pahoinpitelytuomioita edelsi keskimäärin 20 kuukauden käsittelyaika. Aika on pidentynyt seitsemässä vuodessa yli puolella vuodella.

Häyrinen sanoo, että rapautunut oikeusjärjestelmä ja nykyiset toimintakulttuurit mahdollistavat sen, että virheitä ja viivästymisiä tapahtuu.

– Lehtosen jutussa nämä virheet ja viivästykset ovat tapahtuneet jokaisella sektorilla syyttäjää lukuun ottamatta, ja se on poikkeuksellista.

– Tässä prosessissa monen toimijan pitäisi tarkastella, mitä on tapahtunut.

Häyrisen mukaan etenkin tällaisessa tapauksessa myös korvaukset tuntuvat uhrista epäoikeudenmukaisilta.

– Jos nuorelta ihmiseltä katoaa kyky haistaa ja maistaa ja hän saa pysyviä neurologisia seurauksia, se tuntuu kauhealta. Ja sitten väitellään siitä, onko kysymys 5 000 tai 6 000 euron vahingosta.

Tällä hetkellä Lehtosen katse on tulevaisuudessa. Hän täyttää elokuussa 21 vuotta.

– Oon neljä vuotta käynyt amista. Kaikki kaverit ovat valmistuneet jo ajat sitten. Kunhan saisin koulun käytyä loppuun ja pääsisin johonkin duuniin, niin elämä alkaisi kulkea.

Ammattiin valmistuminen siirtyy syksyyn. Kesällä hän tekee rästiin jääneitä tehtäviä ja syksyllä on vielä kuukauden harjoittelujakso.

Pysyvä hajuaistin menettäminen ei ole ihan pikkuasia tulevaisuutta ajatellen.

Korvausten saaminen pysyvästä haitasta huolestuttaa myös Lehtosta.

– Olenkohan jo eläkkeellä siinä vaiheessa, kun se on saatu hoidettua.

Lehtonen ei ole ainoa, joka on joutunut odottamaan saadakseen oikeutta. Poliisitutkinnan, syyteharkinnan ja oikeudenkäyntien pitkä kesto on iso ongelma, johon ei näytä löytyvän ratkaisua.

Usean vuosikymmenen asianajajana toiminut oikeustieteen tohtori Markku Fredman sanoo, että etenkin poliisin rikostutkinnan tuloksellisuus on heikentynyt dramaattisesti viime vuosina.

– Se että ylipäänsä saa jutun tutkittavaksi, kestää pitkään. Juttuja karsitaan rankasti. Jos juttu päätyy tutkintaan, ne ovat kohtuuttoman vanhoja asioita. Tämä tietenkin vaikuttaa siihen, kuinka niitä pystytään selvittämään.

Fredmanin mielestä eduskunnan pitäisi säätää lailla, mihin vajavaiset resurssit tulee ensisijaisesti suunnata.

– Asiaa ei missään nimessä pidä jättää poliisihallinnon sisäisesti arvioitavaksi.

Etenkin lapsiin kohdistuvissa rikoksissa tutkinnan ja oikeudenkäynnin venyminen johtaa hankaliin tilanteisiin.

Fredman kertoo tapauksesta, jossa seksuaalisen hyväksikäytön uhrina oli 13-vuotias tyttö. Hän ehti täyttää 15 ennen käräjäoikeuden käsittelyä.

Tytön kuulemista oikeudessa ei enää voitu järjestää katsomalla poliisin kuvaamaa videota.

– Usein tällaisissa tapauksissa on myös kysymys siitä, onko asianomistaja ollut tapahtuman aikaan alle 16-vuotiaan näköinen. On hankalaa, jos tällainen oikeudenkäynti käydään kolme vuotta tapahtuman jälkeen.

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön käsittelyaika on venynyt seitsemässä vuodessa 19 kuukaudesta noin kahteen vuoteen. Seksuaalirikosten käsittelyajat ovat pitkiä.

Kiireellinen käsittely oikeudessa koskee nykyisin alaikäisiä rikoksesta epäiltyjä ja vangittuja.

Oikeusministeriö valmistelee lakimuutosta, joka velvoittaa käsittelemään kiireellisenä myös rikokset, joiden uhreina on alaikäisiä.

Maija Häyrisen mielestä nuorten tilanne ei helpotu yksin tällä. Hänen kokemuksensa mukaan yksinkertaisetkin nuoria koskevat jutut seisovat jo nyt tutkinnassa, vaikka ne olisivat kiireellisiä.

– Joku juttu tällä perusteella nopeutuu, mutta kokonaiskuvassa tällä ei ole merkitystä. Se on sitten jonkun toisen juttu, joka viivästyy.

Oikeutta joutuvat odottamaan pitkään myös muutkin kuin rikoksen uhrit.

Markku Fredman sanoo, että riita-asioiden käsittely on ollut hidasta jo vuosikymmeniä, eikä tilanne ole parantunut.

– 1990-luvulla puhuttiin “mustasta aukosta”, johon riita-asiat menivät. Eli kun jätti haastehakemuksen käräjäoikeuteen, vuoteen ei tapahtunut mitään. Nyt se aika on puolitoista vuotta, ehkä enemmänkin.

Hän pitää riitojen ratkaisua sovittelemalla sinänsä hyvänä menettelynä. Sovinnon vaihtoehtona pitäisi kuitenkin olla mahdollisuus saada asia käräjäoikeuden käsiteltäväksi ja lainmukainen ratkaisu.

– Mutta jos tämä vaihtoehto kestää kolmesta viiteen vuotta ja maksaa ihan mielettömästi, niin kyllähän se houkuttaa tekemään sovinnon, joka ei perustu siihen, mihin kokee itsellään olevan oikeus. Se on vain pakollinen kompromissi, jotta saisi edes jotain.

– Meillä on aika paljon riitoja, joissa toinen on täysin oikeassa ja toinen väärässä. Miksi sellainen pitäisi sopia?