Hyppää sisältöön

Tehy-lehti: Kymmenet tehohoitajat irtisanoutuneet yliopistosairaaloista Oulussa ja Tampereella

Lehden mukaan kokeneita tehohoitajia on irtisanoutunut sairaaloista alkuvuoden aikana yhteensä noin 80.

Kokeneita tehohoitajia on irtisanoutunut kuluvan vuoden aikana liki 50 PPSHP:n alueella. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin palveluksesta on tammikuun ja toukokuun välisenä aikana irtisanoutunut 49 kokenutta tehohoitajaa.

Asiasta kertoo Tehy-lehti. (siirryt toiseen palveluun)

OYSin hallintoylihoitaja Pirjo Lukkarila kertoo Yle Oululle, että näin poikkeuksellista määrää irtisanoutuneita ei hänen uransa aikana ole ollut.

– Tämä on liian iso määrä hoitajia. Näin isoon määrään lähtijöitä en ole vielä törmännyt.

Lukkarilan mukaan kokeneiden tehohoitajien korvaaminen on vaikeaa. Rekrytointia tehdään kaiken aikaa.

OYSissa joudutaan supistamaan teho- ja valvontahoidon paikkoja merkittävästi. Tämä kesä on vaikeampi kuin viime ja edelliset kesät henkilöstön riittävyydessä.

–Joudumme supistamaan ja sulkemaan enemmän toimintaa kuin aiempina kesinä.

Esimerkiksi aikuisten tehohoidossa on kesällä käytössä 14 tehohoitopaikkaa ja neljä tehovalvontapaikkaa. Normaalisti tehohoidon paikkoja on auki 22. Viime kesänä aikuisten tehohoidossa oli 16 tehohoitopaikkaa ja kuusi tehovalvontapaikkaa. Tehyn ja SuPerin lakon aikana tehohoitopaikkoja oli 16 ja tehovalvontapaikkoja neljä.

Lukkarila kertoo, että kaikkia lähtijöitä pyydetään täyttämään sairaalassa käytössä oleva niin sanottu lähtöselvitys. Hän toivoo sieltä löytyvän vastauksia, miksi näin iso joukko osaajia on irtisanoutunut lyhyessä ajassa teho- ja valvontahoidosta.

TAYSista lähtijöitä ollut kolmisenkymmentä

Tehy-lehden mukaan akuuttihoidon toimialueen sairaanhoitajia on lähtenyt runsaasti myös Tampereen yliopistollisesta sairaalasta. Lehden mukaan lähtijöitä olisi lyhyessä ajassa ollut kolmisenkymmentä.

TAYSin tehyläinen pääluottamusmies Atte Tahvola sanoo, että ovi käy ulospäin muissakin yksiköissä, mutta erityisesti akuuttihoidossa.

– Siellä on ollut pitkään jatkunutta kuormitusta ja työnantaja on ollut joustamaton omissa henkilöstöhallinnon käytännöissään. Työ on ollut todella kiireistä jo pitkään ja on ollut paljon tarvetta erilaisille vuoronvaihdoille ja joustamisille, listaa Tahvola tärkeimpiä syitä irtisanoutumisille.

TAYSin henkilöstöjohtaja Raija Ruoranen vahvistaa, että lähtijöitä on ollut poikkeuksellisen paljon akuuttihoidosta. Hänen mukaansa hoitajia on kuitenkin myös eläköitynyt, ja osa on halunnut päivätyöhön. Kesäsijaisia ei ole saatu tarpeeksi.

Akuuttihoitoon kuuluvat TAYSissa tehohoidon lisäksi Acuta-päivystys, Valkeakosken päivystys sekä ensihoito. Kaiken kaikkiaan toimialueella työskentelee 250 hoitajaa.

TAYS kertoi eilen sulkevansa Valkeakosken yöpäivystyksen kahdeksi kuukaudeksi rekrytointivaikeuksien takia. Teho-osaston paikkoja on suljettu kaksi.