Hyppää sisältöön

Hämeensaaren kaavaehdotus nähtäville – korkeampia tornitaloja, lisää asuntoja ja puurakentamista

Hämeenlinnan kaupungille Hämeensaaren kehittäminen on tärkeää, koska se on eräänlainen käyntikortti Hämeenlinnaan Helsingin suunnasta ajettaessa.

Kaupungin tavoitteena on, että Hämeensaaren kaava hyväksyttäisiin valtuustossa ensi syksyn aikana. Arkistokuva. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Hämeenlinnassa pitkään hierottu Hämeensaari-hanke etenee. Kaupunkirakennelautakunta päätti tiistaina laittaa kaavaehdotuksen nähtäville.

Hämeensaaren kaavaehdotus sisältää muun muassa viisi tornitaloa. Korkeimmissa taloissa olisi 16 kerrosta. Jo aiemmin kuopattu monitoimiareena on korvattu pysäköintitalolla. Kaava mahdollistaa myös liike-, majoitus- ja liikuntatilojen rakentamisen.

Tästä varsinaisen Hämeensaari-hankkeen alueen kaikkiaan 56 500 kerrosneliöstä noin kolmasosa on asuntoja.

Lisäksi Hämeensaaren itälaidalle, Uimarintien ja rannan väliin on aseteltu umpikortteli, jossa edellytetään pääosin puurakentamista. Itäpuolen asuinkortteleissa on rakennusoikeutta lähes 22 000 kerrosneliötä.

Asuntojen määrä kasvoi huomattavasti

Vuoden vaihteen tienoilla nähtävillä olleeseen luonnosvaiheen kaavaan nähden Hämeensaareen kaavaehdotukseen on tehty jonkin verran muutoksia. Tornitalojen määrä on kasvanut neljästä viiteen. Korkeimmat tornit saivat kaksi kerrosta lisää. Toisaalta idänpuoleisia tornitaloja madallettiin huomattavasti. Ne ovat nyt kaavaehdotuksessa kuusikerroksisia. Tällä on haluttu varmistaa, että kirkon torni näkyy moottoritieltä.

Uimarintien itäpuolen rakennusoikeus on kasvanut huomattavasti, kun luonnosvaiheessa sinne sijoitettu pysäköintitalo siirtyi kaavaehdotuksessa keskemmälle Hämeensaarta monitoimiareenan paikalle. Myös maininta umpikorttelin puurakentamisesta tuli mukaan vasta kaavaehdotukseen.

Kaupungin tavoitteena on, että kaava hyväksyttäisiin valtuustossa ensi syksyn aikana. Kaupungille Hämeensaaren kehittäminen on tärkeää, koska se on eräänlainen käyntikortti Hämeenlinnaan Helsingin suunnasta ajettaessa.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

.
.