Hyppää sisältöön

Oulussa ryhdytään antamaan viidensiä koronarokotteita voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille

Oulun kaupunki tarjoaa viidennen koronarokotteen yli 12-vuotiaille voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille.

Koronarokotteet annetaan Limingatullin rokotuspisteessä. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Viidensiä koronarokoteannoksia annetaan voimakkaasti immuunipuutteisille keskiviikosta 22. kesäkuuta alkaen.

Tehosteannoksen voi saada, kun neljännestä annoksesta on kulunut 4–6 kuukautta. Koronavirustartunta vastaa yhtä rokoteannosta myös immuunipuutteisilla henkilöillä, joten taudin sairastanut ja neljä rokoteannosta saanut henkilö ei tarvitse viidettä rokoteannosta tässä vaiheessa.

Rokotukset annetaan Limingantullin rokotuspisteella.

Rokotusten laajennus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tänään keskiviikkona 15.6. julkaisemaan suositukseen (siirryt toiseen palveluun). Suomessa on THL:n arvioiden mukaan noin 10 000 - 30 000 voimakkaasta immuunipuutteesta kärsivää ihmistä. Immuunivastetta heikentää joko sairaus, lääkitys tai synnynnäinen puutos.

THL:n alustavien tutkimustulosten mukaan neljännen rokoteannoksen jälkeen vasta-aineiden määrä jää voimakkaasti immuunipuutteisilla keskimäärin kolmasosaan siitä rokotevasteesta, joka terveillä aikuisilla on kolmannen annoksen jälkeen. Voimakkaasti immuunipuutteisilla yksilöiden välinen vaihtelu rokotevasteessa on suurta, sillä immuunipuutoksen vakavuus vaikuttaa vasteeseen.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

.
.