Hyppää sisältöön

Yhteishausta paljon uusia opiskelijoita rakennusalalle – Joensuussa lukioon pääsi seiskan keskiarvolla

Joensuussa peruskoulun päättäneet pystyivät ensimmäistä kertaa hakemaan myös tutkintoon valmentavaan koulutukseen.

Eniten hakijoita Joensuun lukioista oli Lyseoon, jossa yleislinjalle pääsy edellytti yli 8,4 keskiarvoa. Kuva: Tanja Perkkiö / Yle

Suurin määrä aloituspaikkoja on rakennusalalla. Paljon uusia opiskelijoita aloittaa myös sosiaali- ja terveysalan sekä liiketoiminnan perustutkinnoissa.

Joensuun lukioiden yleislinjoista korkein lukuaineiden keskiarvo, 8,42, vaadittiin Lyseon lukioon. Pyhäselän lukioon riitti 7,0:n keskiarvo.

Lukioiden erikoislinjoille oli keskiarvon lisäksi myös muita valintakriteerejä Normaalikoulun luma-linjaa lukuun ottamatta. Luma-linjan keskiarvoraja oli 9,25.

Kaupungin lukioihin valittiin lähes 500 uutta opiskelijaa. Hakijoita oli hieman viime vuotta vähemmän.

Tämän vuoden yhteishaussa pystyi hakemaan myös tutkintoon valmentavaan koulutukseen, joka korvaa aiemman kymppiluokan.

Peruskoulun päättävien on täytynyt hakea toisen asteen koulutukseen viime vuodesta lähtien.

.
.