Hyppää sisältöön

Oulu kutsuu asukkaat mukaan kaupungin metsien hoito- ja käyttösuunnitelman päivitystyöhön

Oulun kaupunki päivittää metsien hoito- ja käyttösuunnitelmaa vuosille 2023–2033.

Oululla on paljon metsää. Kaupunkilaiset halutaan mukaan metsien hoito- ja käyttösuunnitelman päivittämiseen. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Suunnittelun pohjatiedoiksi tarvitaan tietoa, myös ymmärrystä metsän käyttäjien tarpeista ja toiveista. Kaupunki tuleekin kutsumaan sidos- ja käyttäjäryhmiä ja kaupungin asukkaita tiedotus- ja keskustelutilaisuuksiin aiheen tiimoilta kesän ja syksyn aikana.

Työn edetessä kaikki Oulun kaupungin asukkaat pääsevät halutessaan vaikuttamaan suunnitelman sisältöön. Kohdennettuja ja kaikille avoimia tilaisuuksia järjestetään lisää kesän ja syksyn aikana ja niistä tiedotetaan lähempänä.

Suunnitelman arvioidaan valmistuvan vuoden 2022 loppuun mennessä.

Aiempi kaupungin metsien hoito- ja käyttösuunnitelma päättyi vuonna 2020. Metsien hoitoon on tullut lisää huomioon otettavia tekijöitä.

Esimerkiksi metsien hoidon ilmastovaikutukset, metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja ojitettujen suometsien jatkokäyttö ovat vuosien saatossa nousseet aiempaa näkyvämmiksi teemoiksi.

Oulun kaupunki on maamme toiseksi suurin julkinen metsänomistaja valtion jälkeen.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

.
.