Hyppää sisältöön

Tuttava tarjosi ensin viinit ja löi sitten yllättäen pullolla päähän – tangokuningas joutui erikoisen välikohtauksen uhriksi viikonloppuna

Laulaja Jukka Hallikainen sai ravintolassa yllättävän iskun päähänsä. Lyöjä oli Hallikaisen ja hänen seurueensa mukaan vapaalla ollut ravintolan työntekijä, joka oli hetkeä aiemmin tarjonnut seurueelle viinit.

Karaokea seurannut Jukka Hallikainen sai tällin päähänsä täysin yllättäen. Kuvituskuvan karaokebaari ei liity tapaukseen. Kuva: Silja Viitala / Yle

Vuoden 2008 tangokuningas Jukka Hallikainen joutui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä erikoiseen väkivaltaiseen välikohtaukseen.

Kymenlaaksossa Miehikkälässä asuva Hallikainen oli juhlinut ystävänsä nelikymppisiä yksityistilaisuudessa Vantaalla, ja seurue oli siirtynyt jatkoille paikalliseen ravintolaan.

Laulaja kertoo, että seurue otettiin ravintolassa hyvin vastaan. Paikalla oli sattumoisin myös vapaata iltaa viettävä Hallikaisen kaveri, joka kuuluu ravintolan henkilökuntaan. Hän tahtoi tarjota seurueelle viinit.

– Istuimme sitten pöydän ääressä ja kuuntelimme karaoke-esityksiä. Sitten jossakin vaiheessa sain yhtäkkiä iskun pullosta päähäni, Hallikainen kertoo.

Jukka Hallikainen keikkailee ahkerasti koko kesän. Juhannuksena Hallikainen kertoo esiintyvänsä perinteisesti Kymenlaaksossa Turkian lavalla. Kuva: Veli-Pekka Väisänen

Hän ei itse nähnyt iskua edeltäviä tapahtumia lainkaan, koska istui selin häntä lyöneeseen henkilöön.

Hallikaisen seurue on kertonut, että mies tyhjensi ensin viinipullon sisällön lasiin ja iski sen jälkeen Hallikaista pään sivuun. Hallikaisen hämmennykseksi häntä lyönyt mies oli hänen seurueelleen viinit tarjonnut ravintolan työntekijä.

Pullo ei mennyt rikki, mutta isku oli sen verran kova, että päähän tuli verta reilusti vuotava haava.

– Onneksi ravintolassa oli asiakas, joka oli ilmeisesti sairaanhoitaja. Hän tuli heti paikalle hoitamaan haavaa, ennen kuin ambulanssi ehti paikalle, Hallikainen kertoo.

Rikosilmoitus on tehty

Myös Hallikaisen isoveli joutui tangokuninkaan tietojen mukaan pieneen kahakkaan viinipullon kanssa heiluneen miehen kanssa, kun hän oli yrittänyt selvittää tilannetta.

Mies lähti Hallikaisen kertoman mukaan jo yöllä poliisien matkaan. Tapauksesta on Hallikaisen mukaan tehty rikosilmoitus.

– Kyllä siitä paikalle soitetut poliisit kysyivät saman tien. Sanoin, että tästä voidaan kyllä tehdä rikosilmoitus.

Itä-Uudenmaan poliisista vahvistetaan, että poliisi tutkii Hallikaisen kertomukseen sopivaa tapausta, jossa mies on lyönyt toista pullolla päähän vantaalaisessa ravintolassa noin kello 2.30 sunnuntaina.

Hallikaisen ystävä, vuoden 2010 tangokuningas Marko Maunuksela, oli tapahtumien aikana samassa seurueessa ja kirjoitti Facebook-sivulleen päivityksen tapahtumista (siirryt toiseen palveluun).

Tapahtumista kertoi mediassa ensin Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Jukka Hallikainen ja vuoden 2010 tangokuningas Marko Maunuksela tuntevat toisensa jo monen vuoden takaa. Kuva on vuoden 2014 tangomarkkinoilta. Kuva: Hanne Leiwo/Yle

Vietti yön sairaalassa

Maanantaina Hallikainen voi jo hyvin. Hän vietti lauantain ja sunnuntain välisen yön Peijaksen sairaalassa Vantaalla tarkkailussa, ja päähän tullut haava liimattiin kiinni.

Sunnuntaina päätä oli vielä kivistänyt, ja maanantain toinen keikka päivältä oli peruttava varmuuden vuoksi. Illalla Hallikainen lähtee sovitusti esiintymään Meritangot-risteilylle.

– Saan kuulemma käydä jo suihkussakin, että saan pestyä hiukseni ja viimeiset päässä olevat sotkut pois. Sitten lähdenkin tästä jo laivalle, Hallikainen kertoi maanantaina aamupäivällä.

Anteeksipyyntö tuli, syytä ei

Hallikainen on saanut häntä lyöneeltä mieheltä viestitse anteeksipyynnön.

– Hän otti minuun yhteyttä ja oli oikein asiallinen. Kyllä minä teon ja hänelle henkilökohtaisesti pystyn antamaan tietenkin anteeksi, mutta kyllä viranomaisten on myös tämä asia selvitettävä.

Syytä välikohtaukseen Hallikainen ei tiedä vieläkään. Hallikainen ei mielestään ollut ennen tekoa sanonut miehelle mitään, mikä olisi voinut loukata tai ärsyttää miestä. Mies oli ollut humalassa, mutta sillä ei voi Hallikaisen mielestä puolustella tekoa.

Hallikainen ei tahdo kertoa tapahtumapaikkana toimineen ravintolan nimeä. Hän kertoo, että hyvät välit itse ravintoloitsijoiden kanssa pysyvät edelleen, ja häntä lyönyttä miestäkin hän kuvailee hyväksi kaverikseen.

– Ehkä me tästä vielä golfkentillä pääsemme juttelemaan!

Lisäys kello 15.38: Lisätty Itä-Uudenmaan poliisin vahvistus rikosilmoituksesta.

.
.