Hyppää sisältöön
Mielipide
Kesäloma

Roope Lipastin kolumni: Miltähän tuntuisi viettää palkallista lomaa? Ei aavistustakaan!

Yhteiskunnassa on iso porukka, joilla ei ole palkallista lomaa ikinä. Mutta elämä on helpompaa, kun muut lomailevat, Roope Lipasti kirjoittaa.

Teen paraikaa erään suuren yrityksen historiikkia. Yrityksen nyt jo edesmennyt johtaja ilmoitti aikoinaan vaimolleen, että jää eläkkeelle, ja että heillä on tästä syystä vihdoin kohta aikaa tehdä yhdessä kaikenlaista.

”Mutta en minä tietenkään työntekoa lopeta”, hän kuitenkin varmuuden vuoksi tarkensi, vaikka taisi vaimo sen kyllä tietää sanomattakin.

Symppasin tätä johtajaa ja muistelin viime kesää, jolloin menin riippukeinuun. Otin kauniista kirjailijanvarpaistani tyypillisen kesäkuvan ja julkaisin sen Facebookissa kera tekstin ”Olen kesälomalla klo 14.20-14.30. Kiireellisissä tapauksissa voitte soittaa.”

Se oli vitsi.

Tosin kun mietin asiaa tarkemmin, ymmärsin, ettei se mikään vitsi ollut.

Ei minulla ole koskaan alakoulunjälkeen ollut kesälomaa. Ei kyllä talvi-, joulu-, pääsiäis-, eikä perunannostolomaakaan. Ainakaan palkallista, mistä syystä ”lomat” ovat aina olleet sellaisia enintään neljän päivän pyrähdyksiä. Ei ole muuten ollut myöskään sairauslomaa, sillä normijomotukset eivät ole mikään syy olla tekemättä töitä.

Meitä, joilla ei lomaa ole, on hirmuinen määrä. Yksityisyrittäjiä, pätkätyöläisiä, opiskelijoita, freelancereita, nollasopimustyöläisiä. Ihmisiä, joille lomapäiviä ei kerry tai joilla ei yksinkertaisesti ole varaa pitää lomaa.

Koko vuosiloma-ajatus on aavistuksen absurdi.

Sitä paitsi: vaikka olisikin varaa pitää lomaa, niin mitä hyötyä siitä ainakaan minulle olisi? Samat hommat pitäisi joka tapauksessa tehdä loman jälkeen – niitä olisi vain kaksinkertainen määrä, sillä ei kukaan tee töitäni sillä aikaa, kun liottelen varpaitani Välimeressä tai lietolaisessa ojassa.

Eikä kukaan maksa lomasta meille, kuten tavallisille vakityössä käyville maksetaan. Niinpä jos haluaa syödä seuraavassakin kuussa, kannattaa paiskia hommia.

Meille koko vuosiloma-ajatus on aavistuksen absurdi. Siinä on vähän samaa kuin työmarkkinajärjestöjen neuvottelemissa palkankorotuksissa, joissa vuosittain väännetään kuukausitolkulla siitä, saadaanko yksi, kaksi vai kolme prosenttia enemmän rahaa - ikään kuin jokainen saisi sen. Ei saa, vain hyvin toimeentulevat saavat, ne joilla on vakityö. Sama sakki, joka pääsee myös kesälomalle.

Kun ihmiset kertovat, kuinka aikovat ”pitää juhannuksesta kuukauden kesäloman”, se on minulle aina vähän kunnioitustakin herättävä ilmoitus: He oikein ”pitävät” sen lomansa, ihan aamusta iltaan ja yölläkin. Varmaan ovat sen sitten ansainneet, kun ovat vuoden aikana kaikkensa antaneet. Ja ovatkin, ei sillä.

Vastaavasti kun minä en pidä lomaa, niin en varmaankaan ole sitten raatanut. Se on tosin vain hyvä, koska mielestäni töiden ei todellakaan pitäisi olla sellaisia, että olisi loman tarpeessa. Päinvastoin, töistä pitäisi tulla sellainen fiilis, ettei ole tehnyt niitä ollenkaan. Työelämän pitäisi olla niin kiinnostavaa, ettei haluaisi sieltä ikinä pois.

Olen onnekas, sillä minulla on jotain sen kaltaista. Siksi ajattelen, ettei minulla kuulukaan olla lomaa, koska enhän varsinaisesti tee töitäkään – vaikka totuuden nimessä istun koneen ääressä 12 tuntia päivässä.

Parasta juhannuksen jälkeisessä ajassa on, että kun te oikeat työntekijät olette lomalla, niin me epätehdastyöläiset saamme olla kuukauden rauhassa.

Juju on vapaudessa, siinä, että tahtoessani voin mennä kesken työpäivän leikkaamaan vaikka nurmikon tai käydä lenkillä tai kaupassa. Tai pitää rokulipäivän (jota en pidä mutta voin pitää).

Työnantajani on hyvin joviaali: saan milloin tahansa lähteä tekemään mitä tahansa. Niin reilun pomo palkitsen sillä, etten juuri koskaan lähde mihinkään ja jos lähden, otan läppärin mukaan. Olen vuodesta toiseen yhdenmiehen yritykseni vuoden työntekijä.

Eli en missään tapauksessa ole kateellinen edes opettajien kesälomasta, mutta sen tältä puolelta aitaa kyllä huomaa, että yhteiskunta on perin vanhanaikaisesti rakentunut. Oletusarvona on 50-lukulainen tehdastyöpaikka, vaikkei meillä enää ole 50-lukua eikä oikein perinteisiä tehtaitakaan.

Mutta kyllä teidän muiden lomista sataa myös kirjoittajan laariin. Parasta juhannuksessa ja sen jälkeisessä ajassa on, että kun te oikeat työntekijät olette lomalla, niin me epätehdastyöläiset saamme olla kuukauden rauhassa: on turha yrittää mitään.

Koetapa saada heinäkuussa vaikka lehtihaastattelu. Kaikki ovat mökillä Saimaalla. Kukaan ei hengitä niskaan, koska se kirottu näytelmäsi oikein valmistuu. On yksinkertaisesti pakko ottaa vähän rennommin.

Pidetään siis kiinni juhannuksesta alkavista kesälomista! Sillä keinoin me lomattomatkin saamme vähän hengähtää.

Roope Lipasti

Kirjoittaja on kirjailija, joka lomailee fiktiivisesti.

Voit keskustella kolumnista 25.6. klo 23.00 saakka.

.
.