Hyppää sisältöön

Suositun "Porisuhdeneuvojan" esikuva liikuttui eläköitymisestään ja huudatti eläköötä Porin kaupungille

Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen jää eläkkeelle. Hän esitteli valtuustolle taulun, jonka hänestä oli tehnyt edesmennyt Jyrki Kangas.

Väistyvä kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen liikuttui puhuessaan viimeistä kertaa Porin valtuuston kokouksessa kaupunginjohtajana. Kuva: Porin nettilähetys

Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen liikuttui puhuessaan viimeisen kerran Porin kaupunginvaltuustolle kaupunginjohtajana.

Luukkonen on jäämässä eläkkeelle. Hän on tällä hetkellä eräs Suomen pisimpään palvelleista kaupunginjohtajista. Hänet valittiin Porin kaupunginjohtajaksi vuonna 2004.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mari Kaunistola (kok.) kiitti Luukkosta puheessaan monisanaisesti. Erityismaininnan sai muun muassa Luukkosen tekemä työ koulutuksen hyväksi.

Porisuhdeneuvojan esikuvasta paljastettiin maalaus

Kaupunginjohtaja Luukkonen sanoi omassa vastauksessaan liikuttuneensa. Hän kiitti kaikkia Porin työntekijöitä ja valtuustoa.

Luukkonen paljasti tilaisuudessa valtuuston kokouksen päätteeksi myös muotokuvan, jonka edesmennyt kulttuurivaikuttaja Jyrki Kangas oli hänestä maalannut. Luukkonen kuvasi taideteosta "kotkankatseiseksi" ja "Porisuhdeneuvojan oloiseksi" viitaten runsaasti huomiota saaneeseen ja kiiteltyyn Porin kaupungin nettimarkkinointikampanjaan.

Jyrki Kankaan tekemä muotokuva kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosesta. Kuva: Porin kaupungin nettilähetys

Tilaisuuden lopuksi Luukkonen huudatti valtuustolla nelinkertaisen eläköön-huudon Porille.

Luukkonen jää eläkkeelle pitkän työuran jälkeen.

Lue lisää:

.
.