Hyppää sisältöön

Huoltoaseman dieselsäiliöön sekoittui suuri määrä bensiiniä Turussa – kymmenet autoilijat tankanneet väärää polttoainetta

Dieselsäiliöön joutunut bensiini aiheuttaa käyntihäiriöitä erityisesti uudemmissa, herkemmissä dieselautoissa.​ 

S-Ryhmään kuuluva ABC Koulukatu kertoo polttoaineiden sekoittumisesta Turussa. Arkistokuva. Kuva: Yle/Katarina Andersson

Usea autoilija tankkasi eilen dieselin sijasta bensiiniä Turussa.

Turun keskustan tuntumassa sijaitsevassa ABC Koulukatu huoltoasemalla dieselsäiliöön oli sekoittunut suuri määrä bensiiniä. Asiasta kertoo S-Ryhmään kuuluva huoltoasema Facebook-sivuillaan (siirryt toiseen palveluun). Huoltoasema varoittaa autoilijoita tilanteesta.

Huoltoaseman mukaan sekoittunutta polttoainetta tankkasi ainakin 62 autoilijaa maanantaina kello 9–15 välillä. Heihin ollaan yhteydessä, jos mahdollista, ABC Koulukatu kertoo.

Dieselsäiliöön joutunut bensiini aiheuttaa käyntihäiriöitä erityisesti uudemmissa, herkemmissä dieselautoissa.

ABC Koulukatu kehottaa viemään autot pikaisesti huoltoon ja kertoo korvaavansa autoihin viallisesta tuotteesta mahdollisesti tulleet vahingot.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

.
.