Hyppää sisältöön

Ylöjärvellä lopetettiin loukkaantunut karhu – karhulla oli pyyntirauta kiinni etukäpälässä

Loukkaantuneesta karhusta oli tehty havaintoja jo kesäkuun alussa. Lopettaminen tehtiin poliisin päätöksellä.

Karhujen lopettaminen poliisin päätöksellä on Suomessa melko harvinaista. Kuvituskuva karhusta. Kuva: Sari Ursin / Yle

Ylöjärvellä lopetettiin maanantai-iltana loukkaantunut karhu poliisin päätöksellä. Karhulla oli havaittu olevan pieneläinrauta käpälässään. Poliisi sai hälytyksen kesämökin lähistöllä olevasta loukkaantuneesta karhusta maanantaina kello 22 aikaan.

– Karhu ei käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti, se oli ilmeisesti eilenkin käynyt siinä kesämökin pihamaan lähistöllä, kertoo komisario Petri Kollanen Sisä-Suomen poliisilaitoksesta.

Kollasen mukaan sama karhu oli tallentunut riistakameran kuviin Ylöjärven ja Viljakkalan raja-alueella jo kesäkuun alussa. Karhusta oli jo aiemmin tehty havaintoja Kurun suunnalla. Riistakameran kuvista oli selvästi nähtävissä, että pyyntirauta oli kiinni karhun etukäpälässä.

Riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-aputoimijat jäljittivät loukkaantuneen karhun maanantai-iltana ja lopettivat eläimen poliisin päätöksellä.

– Sinänsä harmi homma, yksikin tämmöinen tapaus on liikaa, pohtii Petri Kollanen.

Karhun etukäpälässä kiinni ollut pienpetorauta on laillinen pienpetojen pyyntiväline.

– Karhu on kenties uteliaisuuttaan mennyt niitä katsomaan, kertoo Petri Kollanen.

Lopettamispäätös tehtiin eläinsuojelullisin perustein

Poliisi arvioi, että kyseisen eläimen hengissä pitäminen olisi aiheuttanut sille kärsimystä eikä lievempää keinoa ollut nyt käytössä.

– Ennen karhun lopettamispäätöstä poliisi konsultoi asiassa Suomen riistakeskusta, Luonnonvarakeskusta ja läänineläinlääkäriä, kertoo komisario Petri Kollanen.

Poliisi toimittaa karhun nyt ruokaviraston tutkimuksiin, josta aikanaan tulee tapauksesta raportti.

Karhujen lopettamispäätökset ovat poliisille harvinaisia. Petri Kollanen muistelee, että viime syksynä Kihniössä oli vastaava tapaus ja välillä näitä tapahtuu Itä-Suomen alueella.

Eläinsuojelulain mukaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan.

Poliisilla on poliisilain mukaan oikeus lopettaa eläin, jos sen hengissä pitäminen olisi ilmeistä julmuutta sitä kohtaan.

Lue myös:

.
.