Hyppää sisältöön

Henkilökohtainen avustaja kavalsi vanhuksen tililtä rahaa uhkapeleihin – hovioikeus alensi tuomiota, mutta teko katsottiin silti törkeäksi

Tapahtumat sattuivat vuosina 2017–2018 Pohjois-Pirkanmaalla.

Turun hovioikeus antoi päätöksen törkeästä kavalluksesta. Kuva: Yle / Peter Karlberg

Turun hovioikeus on alentanut henkilökohtaisen avustajan käräjäoikeudessa törkeästä kavalluksesta saamaa ehdollista vankeusrangaistusta kolmella kuukaudella. Hovioikeus myös pienensi käräjäoikeuden määräämää korvausvelvollisuutta.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi reilu vuosi sitten yli 90-vuotiaan vanhuksen henkilökohtaisen avustajan törkeästä kavalluksesta vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus muutti tuomion yhdeksän kuukauden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi.

Kuolinpesälle maksettava korvaus laski hovioikeuden päätöksellä 23 890 euroon. Käräjäoikeuden tuomitsema summa oli 40 190 euroa.

Tapahtumat sattuivat vuosina 2017–2018 Pohjois-Pirkanmaalla. Yli 90-vuotias, henkilökohtaisen jokapäiväisen avun tarpeessa oleva mies asui avustajansa luona käytännössä täysihoidossa yli vuoden ajan. Sinä aikana avustajana toimineella naisella oli pääsy miehen tileihin.

Nainen siirsi itselleen rahaa vanhuksen tileiltä, ja myönsi antaneensa rahaa myös tyttärelleen. Osan rahoista nainen käytti uhkapeleihin.

Jo edesmenneen vanhuksen terveydentila oli heikentynyt, mutta häntä ei ollut kuitenkaan todettu oikeustoimikelvottomaksi.

Epäily naisen toimista heräsi jo miehen eläessä, ja poliisi ehti kuulla häntä esitutkinnassa.

Lue myös:

.
.