Hyppää sisältöön

Porvoon hiippakunnan tuomiokapituli: Naispapin kanssa työskentelystä kieltäytynyt pappi saa pitää pappisvirkansa

Pedersöressä pappina toiminut Dennis Svenfelt ei menetä pappisvirkaansa, mutta ei kuitenkaan saa nimitystä papiksi ainakaan Porvoon hiippakunnassa.

Dennis Svenfelt ehti viime vuonna toimia Pedersöressä pappina ennen kuin hänet pidätettiin virasta. Arkistokuva. Kuva: Yle

Porvoon hiippakunnan tuomiokapituli on päättänyt, että Pedersöressä pappina toiminut Dennis Svenfelt ei menetä pappisvirkaansa, mutta häntä ei voida valita papiksi Porvoon hiippakunnan seurakuntaan. Hän voi kuitenkin kutsuttaessa toimittaa seremonioita esimerkiksi rauhanyhdistyksissä.

Svenfelt vihittiin papiksi viime vuonna, mutta koki pian vihkimisensä jälkeen syksyllä, ettei hän voi työskennellä naispapin kanssa. Hänet erotettiin tuolloin määräajaksi pappisvirasta.

Tuomiokapituli viestitti päätöksellään, että papin virassa on työskenneltävä sekä naisten että miesten kanssa.

Svenfelt viestitti Ylelle, että hän on antanut kasvot Raamattuun pohjaavalle näkökannalle virkakysymyksessä, ja että hänen laillaan ajattelevia on paljon muitakin.

Pohjautuu Svenska Ylen artikkeliin Pedersörepastor får inte jobba som präst – vägrade samarbeta med kvinnlig kyrkoherde, jonka ovat kirjoittaneet Johanna Ventus ja Anna Dönsberg.

27.6. kello 6.45 artikkeliin korjattu sana "virka" sanalla "pappisvirka".

.
.