Hyppää sisältöön

Ministeriö selvittää, miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut itäiseen Suomeen

Ministeriön mukaan kysely on keskeinen osa pohjatyötä, jonka mukaan päätetään muun muassa lähialueyhteistyön rahoituksesta.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut muun muassa itäisen Suomen puukauppaan. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt kyselyn, jonka tarkoituksena on selvittää, miten Venäjän Ukrainassa aloittama sota vaikuttaa itäiseen Suomeen. Samalla kysytään, miten alueen elinvoimaa voitaisiin lisätä. Kyselyn toteuttaa valtiosihteerityöryhmä.

Kysely on lähetetty suoraan noin 80–100 vastaanottajalle. Sen ovat saaneet muun muassa itäisen Suomen maakuntaliitot, ely-keskukset, Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus, alueen kaupungit, korkeakoulut ja ammatilliset oppilaitokset.

Kehittämisajatuksensa voivat esittää myös muut tahot.

– Kysely on sillä tavoin avoin, että siihen voivat vastata halutessaan myös sellaiset tahot, jotka eivät ole jakelussa, kertoo teollisuusneuvos Marjukka Aarnio.

Vastaukset pyydetään antamaan viimeistään 21.7.2022 Lausuntopalvelu.fi:n (siirryt toiseen palveluun) kautta.

Valtiosihteerityöryhmä selvittää ja valmistelee 16. elokuuta mennessä ehdotukset Itä-Suomen elinvoimaa vahvistavista toimenpiteistä. Ryhmä tekee myös ehdotukset siitä, miten lähialueyhteistyön rahoitusta tullaan käyttämään.

Lue myös:

.
.