Hyppää sisältöön

Keskikesän vasanmerkkaus on vuoden kohokohta Ivalon paliskunnassa – hyvä vasatilanne luo uskoa tulevaisuuteen

Tyyni kesäilta, tuttuja ympärillä, muutama sääski – ja poronvasojen rou'unta. Tätä on vasanmerkkaus.

11-vuotias Viivi Mikkola poronvasojen merkityksessä Ivalon paliskunnan aidalla Moitakurussa 21.6.2022.
Lähde 11-vuotiaan Viivi Mikkolan mukana vasanmerkkauksiin.

Kesäilta Ivalon paliskunnan vasanmerkkauspaikalla Moitakurussa on kolea. Sääsket ovat saapuneet Saamenmaalle, kuten jo tähän aikaan kesää kuuluukin, juuri ennen juhannusta.

11-vuotias Viivi Mikkola hymyilee leveästi, kun nappaa poronvasan syliinsä. Hänelle porot ovat aina olleet tärkeitä. Kesä on onnellista aikaa, kun pääsee vasanmerkkaukseen. Mikkola tietää jo nyt, että aikoo jatkaa tästä eteenpäinkin porotöissä.

– Hieno vasa on sellainen vaaleanruskea, jolla on valkea merkki päässä, kuvailee Mikkola.

Hän päästää vasan juoksemaan pois, ja hymyilee taas.

Perinne, kesän kohokohta

Vasanmerkkaus on Ivalon paliskunnan poronhoitajille kesän ehdoton kohokohta. Kelloa ei katsota merkkuiden aikana.

Käytännössä vasanmerkkaus tarkoittaa sitä, että porot kootaan yhteen ja katsotaan, mikä vasa seuraa mitäkin emää. Emät tunnistetaan korvamerkistä ja vasat niiden kaulaan merkitsemistä varten laitetusta numerolapusta. Lopulta porot viedään pieneen aitaa, kirnuun, jossa vasan korvaan leikataan puukolla sama korvamerkki kuin emällään.

Jokaisella poronomistajalla on oma henkilökohtainen korvamerkkinsä, jolla porot merkitään omiksi.

Vaikka päivät ovat varsin pitkiä, ei hymy hyydy ivalolaisen Suvi Kustulan huulilta. Tänä vuonna vasoja on tullut mukavasti, arvelee Kustula.

– Minä vain odotan, että pääsen merkkaamaan, kertoo Kustula ja nauraa.

Vasanmerkkauksissa on Kustulan mielestä hienoa nähdä vasojen lisäksi tuttuja, päästä vaihtamaan kuulumisia ja tietysti valvoa läpi yöttömän yön.

Vasatilanne vaikuttaa hyvältä

Vasat pitävät omintakeista ääntään, roukuvat, kun ne juoksevat ympäri kirnua. Paikalla on poroihmisiä vauvasta vaariin.

Ivalon paliskunnan hallituksen jäsenen Niko Kustulan mukaan vasanmerkkaus on vuoden hienointa aikaa. Hän kertoo, että tapahtuma kokoaa ihmiset yhteen, mikä on erityisesti näin korona-ajan jälkeen mukavaa.

Katseltuaan tämänvuotisia vasoja, on Kustula hyvillä mielin: ne vaikuttavat olevan hyvässä kunnossa ja vasatilanne on sekin hyvä.

– Se on mukava tunne, kun on vasoja ympärillä. Tulee hyvä tunne tulevaisuuden suhteen, että tämä kaikki säilyy tästä eteenpäinkin, pohtii Kustula.

.
.