Hyppää sisältöön

Joukkoampumiset eivät painaneet pohdinnassa – Yhdysvaltain korkein oikeus höllensi New Yorkin osavaltion aserajoituksia

Korkeimman oikeuden päätös on ennakkotapaus, joka saattaa merkitä aselain muutoksia myös muualla. Esimerkiksi Kaliforniassa on vastaava aselaki kuin New Yorkissa. Presidentti Joe Biden on pettynyt korkeimman oikeuden linjaukseen.

Austinissa Texasissa pidettiin aseväkivallan vastainen mielenosoitus 11. kesäkuuta. Mielenosoittajan kyltissä luki "Lakatkaa uhkapelaamasta lasteni hengellä". Kuva: Brandon Bell / AFP

Yhdysvaltain korkein oikeus on kumonnut New Yorkin osavaltion aseenkantoa rajoittavan lain. Konservatiivienemmistöinen korkein oikeus vetoaa perustuslain 2. lisäykseen, jonka mukaan jokaisella on oikeus kantaa itsepuolustukseksi asetta.

Kumotun lain mukaan henkilö sai kantaa asetta julkisella paikalla, jos ase oli katseilta piilotettu ja hän pystyi todistamaan, että hänellä oli erityinen tarve aseelle itsepuolustusta varten.

Korkein oikeus päätti New Yorkin osavaltion lain kumoamisesta äänin 6-3. Korkein oikeus linjasi edellisen kerran aselaeista yhtä merkittävästi yli kymmenen vuotta sitten.

Presidentti Joe Biden ilmaisi pettymyksensä korkeimman oiikeuden ratkaisuun. Presidentti Biden ilmoitti Valkoisen talon sivuilla, että "päätös on sekä terveen järjen että perustuslain vastainen ja sen tulisi huolestuttaa syvästi meitä kaikkia".

"Harkitsematon ja tuomittava päätös"

Aselakien rajoituksia puolustavat poliitikot ja kansalaiset ovat järkyttyneitä korkeimman oikeuden ratkaisusta.

– Päätös ei ole ainoastaan harkitsematon. Se on myös tuomittava. New Yorkin asukkaat eivät tätä halua, New Yorkin kuvernööri Kathy Hochul sanoo.

Lakia olivat vaatineet kumottavaksi kaksi yksityishenkilöä ja vaikutusvaltainen Kansallinen kiväärijärjestö NRA. Kansallinen kiväärijärjestö puolustaa voimakkaasti yksityisten ihmisten oikeutta omistaa ja kantaa aseita.

– Päätös aivan oikeutetusti julistaa perustuslainvastaiseksi New Yorkin häpeällisen yrityksen rajoittaa toisen lisäyksen tuomia oikeuksia, republikaaninen New Yorkin kongressedustaja Elise Stefanik sanoo.

Stefanik on republikaanisessa puolueessa vankkumaton entisen presidentin Donald Trumpin kannattaja.

Alanna De Leon kirjoittaa muistokirjoitusta Uvalden oikeustalon edessä toukokuun 27. päivänä. Alannan ystävä kuoli joukkoampumisessa Uvaldessa muutamaa päivää aiemmin. 022. Kuva: Chandan Khanna / AFP

Kongressi pohtii toiseen suuntaan

Korkein oikeus teki päätöksen valtakunnallisestikin merkitykselliseen aikaan. Kongressissa pohditaan parhaillaan sitä, kuinka aselakeja tulisi muuttaa, jotta joukkoampumisilta vältyttäisiin.

Sattumalta kongressin demokraattien ja republikaanien yhteisaloite aselakien tiukentamiseksi nytkähti tänään eteenpäin. Senaatti päätti viedä puolueiden kompromissiesityksen jatkokäsittelyyn muutamista republikaanileirin soraäänistä huolimatta.

Yhteisaloitteessa keskeisintä on se, että nuorten aseostajien taustat tarkistetaan entistä tarkemmin.

Yhdysvalloissa on tehty viime aikoina mieliä kuohuttavia ja puistattavia joukkoampumisia muun muassa Texasissa, New Yorkissa ja Kaliforniassa. Ampumisissa on kuollut kymmeniä ihmisiä.

Päätöksen vastustajat katsovat, että korkein oikeus ei ymmärrä aseisiin liittyvän ongelman ja väkivallan vakavuutta. Yhdysvalloissa on henkeä kohti enemmän aseita kuin missään muussa maailman maassa.

– Pelkäänpä, että oikeuden tulkinta sivuuttaa täysin nämä vaarat ja vie osavaltioilta mahdollisuuden vastata näihin ongelmiin, tuomari Stephen Breyer sanoo.

Myös Kaliforniassa samanlainen laki

Korkeimman oikeuden päätöksen pelätään johtavan yhä laajempaan aseiden rajoitusten poistamiseen samaan aikaan, kun valtaosa väestöstä kannattaa rajoituksia ja maassa tapahtuu joukkoammuskeluja toistuvasti.

Ratkaisu saattaa myöhemmin merkitä sitä, että osavaltioiden aselakeja kumotaan myös muun muassa Kaliforniassa, Marylandissä, Massachusettsissa ja New Jerseyssä. Niissä on suurin piirtein samanlaiset aselait kuin nyt kumottu New Yorkin laki on.

Jos aselait kumotaan näissäkin osavaltioissa, niin se merkitsee aserajoitusten höllentymistä muun muassa Los Angelesin ja Bostonin kaltaisissa suurkaupungeissa.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 24.6. kello 23:een saakka.

Lue myös:

.
.