Hyppää sisältöön

Trump painosti oikeusministeriötä tukemaan vaalivilppiväitteitään ja yritti erottaa ministerin, kertoivat todistajat kongressin kuulemisessa

Tutkimuskomitean kuulemisessa kerrottiin viiden republikaanien kongressiedustajan pyytäneen tuolloiselta presidentiltä Donald Trumpilta armahdusta sen jälkeen, kun he olivat tukeneet Trumpia vaalivilppiväitteissä.

Yhdysvaltain oikeusministeriössä korkeassa asemassa työskennellyt Steven Engel, entinen vt. oikeusministeri Jeffrey Rosen ja entinen varaoikeusministeri Richard Donoghue todistivat komitean kuulemisessa torstaina. Kuva: Will Oliver / EPA

Yhdysvaltojen edellinen presidentti Donald Trump yritti valtakautensa lopulla itsepintaisesti saada oikeusministeriötään lähtemään mukaan vuoden 2020 vaaleja koskeneisiin vaalivilppiväitteisiinsä, kertoivat todistajat kongressin tutkimuskomitean kuulemisessa torstaina.

Kongressin asettama tutkimuskomitea tutki kymmenen kuukauden ajan 6. tammikuuta 2021 tapahtunutta kongressitalon valtausta. Löydöksiä käydään läpi kuulemisissa, joiden viides päivä oli torstaina.

Trump hävisi marraskuun 2020 presidentinvaalit Joe Bidenille, mutta kieltäytyi hyväksymästä tappiotaan ja syytti vaaleja "varastetuiksi". Kolme Trumpin ajan oikeusministeriön virkamiestä kuvaili presidentin painostaneen vaalien jälkeen jatkuvasti ministeriötä asettumaan perusteettomien väitteidensä tueksi.

– Pyydän teitä vain sanomaan, että vaalit olivat korruptoituneet, ja jättäkää loput minulle ja republikaanien kongressiedustajille, tuolloinen varaoikeusministeri Richard Donoghue sanoi Trump sanoneen ministeriön virkamiehille.

Virkamiesten mukaan Trumpin vaatimuksiin ei vastattu, sillä tämän väittämästä vaalivilpistä ei ollut minkäänlaista näyttöä.

Trumpin tukijoita tunkeutui kongressiin loppiaisena 2021, kun kongressi oli kokoontunut vahvistamaan presidentinvaalien lopputuloksen.

Virkaatekeväksi oikeusministeriksi joulukuussa 2020 noussut Jeffrey Rosen sanoi Trumpin olleen häneen yhteydessä joulukuun 23. päivän ja tammikuun 3. päivän välisenä aikana lähestulkoon joka päivä ja ilmaisseen tyytymättömyyttään. Rosenin mukaan Trump väitti toistuvasti, ettei oikeusministeriö ollut tehnyt tarpeeksi tutkiakseen hänen väitteitään vaalivilpistä.

Todistajien mukaan Trump olisi halunnut erottaa Rosenin, mutta perääntyi aikeistaan kuultuaan oikeusministeriön työntekijöiden johtotehtäviä myöten uhanneen joukkoirtisanoutumisella.

Rosenin tilalle Trump olisi halunnut nostaa oikeusministeriöstä liittolaisensa Jeffrey Clarkin. Ennen torstain kuulemisen alkua uutisoitiin viranomaisten tehneen edellispäivänä etsintöjä Clarkin kotona.

Kongressiedustajien kerrottiin havitelleen Trumpilta armahdusta

Kuulemisessa tuotiin esiin myös, että ainakin viisi republikaanien kongressiedustajaa olisi pyytänyt presidentin armahdusta sen jälkeen, kun he olivat tukeneet Trumpin pyrkimyksiä kumota vaalitulos.

Videoiden välityksellä kuultujen Valkoisen talon entisten työntekijöiden mukaan kongressiedustajat Andy Biggs, Mo Brooks, Matt Gaetz, Louie Gohmert ja Scott Perry olivat pyytäneet Trumpilta armahdusta, joka olisi suojannut heitä syytteiltä koskien heidän toimiaan ennen loppiaisen mellakkaa ja sen aikana.

Trump ei edistänyt kongressiedustajien armahduspyyntöjä.

Perry, Gohmert ja Biggs kiistävät pyytäneensä armahdusta. Brooks puolestaan myöntää pyytäneensä sellaista ja sanoo olleensa huolissaan siitä, että demokraatit käyttäisivät oikeusjärjestelmää väärin asettamalla republikaaneja syytteeseen ja vangitsemalla heitä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Gaetz ei kuulemisen jälkeen vastannut kommenttipyyntöön.

Lisää aiheesta:

.
.