Hyppää sisältöön

Junat myöhästyivät Etelä-Karjalassa useita tunteja sunnuntai-iltana – "Kuulutettiin, ettei ravintolavaunusta pystytä enää myymään ruokaa"

Ratatöiden viivästyminen sai junaliikenteen takkuamaan pahasti Imatralla. Pahimmat viivästymiset ovat Fintrafficin mukaan 2–3 tunnin luokkaa.

Matkustajat päästettiin junasta jaloittelemaan ja täyttämään vesipullojaan Imatran tavara-asemalla parin tunnin odottelun jälkeen. Kuva: Jussi Nurminen / Yle

Ratatöiden viivästyminen on aiheuttanut päänvaivaa juhannuksen paluuliikenteen junamatkustajille.

Junaliikenne on takkuillut lännessä pahasti pääradalla Tampereen ja Toijalan välillä viivästyneen siltatyön vuoksi. Kymmenien junien matkustajat siirrettiin Tampereen ja Toijalan välillä junasta linja-autoihin sunnuntaina iltapäivästä alkaen, mikä näkyi Tampereen asemalla tungoksena.

Odottavan aika on ollut myös pitkä Etelä-Karjalassa.

Alkuillasta Fintrafficin Rataliikennekeskus tiedotti, että junat myöhästyvät noin 30–90 minuuttia Imatran ja Joutsenon välillä, sillä viikonloppuna käyttöön otetun uuden kaksoisraiteen kaikkia järjestelmiä ei ollut vielä saatu täysin valmiiksi.

Myöhästymiset venyivät kuitenkin arvioitua pidemmäksi.

Esimerkiksi Joensuusta Helsinkiin kulkevan Intercity-junan piti olla perillä Helsingissä alun perin ennen kello kahdeksaa illalla, mutta se jumitti tuolloin vielä Imatran tavara-asemalla jo kolmatta tuntia.

– Ennen puolta kuutta tämä juna pysähtyi Imatran tavara-asemalle. Silloin kuulutettiin, että tunti joudutaan odottamaan. Sitten kuulutettiin, että vielä odotellaan ja sitten, että vielä tunti ainakin, kertoo junassa istunut Ylen toimittaja Jussi Nurminen.

Samaan aikaan Imatran matkustaja-asemalla kyseistä junaa odotettiin helteisessä säässä.

Nurmisen mukaan veturinkuljettajakaan ei tuntunut tietävän, milloin matkaa päästään jatkamaan.

– Silloin ennen kuin pysähdyttiin hän tiedotti, että korjaustöiden vuoksi sähköt ovat (radalta) poissa ja joudutaan odottamaan sähköjen palauttamista, ennen kuin päästään jatkamaan Imatran tavara-asemalta eteenpäin.

– Nyt juuri kuulutettiin, ettei ravintolavaunusta pystytä enää myymään ruokaa, Nurminen viestitti kahdeksan jälkeen.

Tuolloin matkustajat päästettiin hänen mukaansa junasta ulos jaloittelemaan ja täyttämään vesipullojaan Imatran tavara-asemalla. Sitten tuli pikainen kuulutus takaisin sisään.

Viimein kello 20.30 paikkeilla juna lähti uudelleen liikkeelle.

– Alakerrasta kuului taputuksia ja muutama ilonhuuto, yläkerrassa istunut Nurminen kommentoi.

Fintrafficin Rataliikennekeskus tiedotti kello 20.30, että viivästyneet ratatyöt on saatu valmiiksi Imatralla ja junaliikenne jatkuu.

.
.