Hyppää sisältöön

Lounais-Suomen poliisia työllistivät juhannuksena rattijuopot ja hälytystehtävät – Taivassalossa upposi vene, Paraisilla hukkui yksi, Porissa kolmen auton liikenneonnettomuus

Raumanmeren juhannusfestivaali sujui poliisin mukaan rauhallisesti. Lounais-Suomen ainoa hukkumistapaus sattui Paraisilla. Rattijuoppoja jäi kiinni 41.

Kuvituskuva. Kuva: Jaani Lampinen / Yle

Juhannus piti Lounais-Suomen poliisin kiireisenä. Juhannusaaton aamun ja juhannuspäivän yön välillä poliisi hoiti 1 066 tehtävää. Määrä oli suunnilleen viime vuoden juhannuksen tasolla. Vuosi sitten tehtäviä kertyi Lounais-Suomen poliisille 1 078 kappaletta.

Valtaosa tehtävistä liittyi erilaisiin tappeluihin, kotihälytyksiin ja muuhun häiriökäyttäytymiseen. Rattijuoppoja jäi kiinni 41, joista 23 oli törkeitä.

Juhannuksen liikenne sujui Lounais-Suomessa pääosin hyvin. Porissa Vaasantiellä tapahtui juhannusaattona onnettomuus, jossa oli osallisena kolme ajoneuvoa. Pohjoiseen ajanut henkilöauto kääntyi vasemmalle Ahlaisten suuntaan ja törmäsi etelään ajaneeseen autoon. Myös kolmas, tiellä pysähdyksissä ollut ajoneuvo vaurioitui. Neljä henkilöä joutui ensihoidon tarkastettavaksi.

Raumanmeren juhannusfestivaali sujui poliisin mukaan rauhallisesti, eikä tapahtuma työllistänyt poliisia. Poliisi teki tapahtumassa huumausainevalvontaa. Tapahtumasta kirjattiin 22 huumausaineen käyttörikosta, kaksi huumausainerikosta ja lisäksi tavattiin kaksi etsintäkuulutettua henkilöä.

Paraisilla Airistontiellä olevalla uimarannalla hukkui juhannuspäivänä 69-vuotias mies. Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyntutkintana.

Merivartiosto hoiti kahdeksan hätätilanteeksi luokiteltua tehtävää

Länsi-Suomen merivartiosto hoiti juhannuksen aikana 37 meripelastus- ja avustustehtävää. Muita viranomaisia tuettiin eri tehtävillä 22 kertaa.

Merivartioston tehtävämäärä jäi viime vuoden juhannusta vähäisemmäksi, vaikka viikonlopun hieno sää piti vesiliikenteen vilkkaana. Vuosi sitten meripelastustehtäviä kertyi 49 ja avustustehtäviä 32.

Tapio Pukkila haastattelee.

Taivassalossa upposi pienvene väylällä. Yksiköiden saavuttua paikalle, näkyvissä oli enää veneen osia ja varusteita. Merivartioston mukaan on todennäköistä, ettei veneessä ollut uppoamishetkellä ketään. Etsintä päätettiin tuloksettomana. Poliisi jatkaa vielä tapauksen tutkintaa.

Yhdeksää henkilöä epäillään vesiliikennejuopumuksesta. Puhallutuksia tehtiin Länsi-Suomen merialueella 665.

Merivartioston mukaan veneiden varusteet ovat veneilijöillä pääosin kunnossa ja positiivinen kehitys on jatkunut jo muutaman vuoden.

.
.