Hyppää sisältöön

Arkea maailmalta: Pariisilainen pakenee helteitä maalle – tai ehkä Suomeen

Ranskassa oppii, että todellista luksusta on kesäinen viileys, kirjoittaa Ylen Ranskan-toimittaja Annastiina Heikkilä.

Mitään ranskalaista kaupunkia, mutta varsinkaan Pariisin kaltaista miljoonakaupunkia, ei ole tehty 35:n asteen helteisiin. Kuva: Mohammed Badra / EPA

AVEYRON Vietin juhannusviikonloppua Ranskan maaseudulla Aveyronissa. Helteitä on siellä Pariisia helpompi kestää, sillä metsät ja pellot eivät kerää lämpöä samalla tavalla kuin tiheästi rakennettu kaupunki.

Kuumuus ja kuivuus ovat toki vaatineet veronsa maaseudullakin. Maa oli palanut karrelle ja tavallisesti vehreä kasvillisuus muuttunut ruskeaksi koppuraksi. Tänne autoillessa ei vuorenrinteillä näkynyt lehmiä laiduntamassa. Niillä ei ollut syötävää.

Ylen toimittaja Annastiina Heikkilä on oppinut arvostamaan viileitä kesäpäiviä Ranskassa. Poikkeuksellisen kuuma sää on ollut viime viikkoina koko Ranskan ykköspuheenaihe. Helteistä iloita samalla tavalla kuin Suomessa, vaan punaisena hehkuva sääkartta herättää lähinnä kauhistusta.

Viime viikkoina eläinten ja ihmisten on ollut parasta pysytellä sisällä. Lämpötilat ovat hätyytelleet 40:ää astetta ja monessa kaupungissa on rikottu kesäkuun lämpöennätyksiä.

Vuosisatoja vanhan aveyronilaisen kivitalon saa onneksi pidettyä kohtuullisen viileänä, kunhan muistaa sulkea ikkunat luukkuineen koko päiväksi. Sisällä on tuolloin pimeää mutta muutoin mukavaa. Yöllä asunnon voi tuulettaa ilman skootterien ja alakerran terassin aiheuttamaa meluhaittaa, mikä tuntuu taivaalliselta.

Ei ihme, että tuhannet pariisilaiset ovat rynnistäneet viime viikkoina pois kaupungista. Mitään ranskalaista kaupunkia, mutta varsinkaan Pariisin kaltaista miljoonakaupunkia, ei ole tehty 35:n asteen helteisiin.

Kuumuutta pääsee Pariisissa pakoon ainoastaan ilmastoituun autoon tai tavarataloon. Hetkellistä helpotusta tuovat kylmä suihku, jäätee ja pakastelokerossa kohmetettu lakana.

Ihmiset vilvoittelivat suihkulähteessä Lyonissa Ranskassa 14. kesäkuuta. Kuva: Konrad K / AOP

Poikkeuksellisen kuuma sää on ollut viime viikkoina koko Ranskan ykköspuheenaihe. Helteistä ei enää iloita samalla tavalla kuin Suomessa, vaan punaisena hehkuva sääkartta herättää lähinnä kauhistusta.

– Pariisissa ei voi enää asua kesäisin, valitteli tuttu vaatekaupan myyjä ja kyseli, onko Suomessa viileämpää.

Kun kerroin kotimaani alkukesän olleen viileä ja sateinen, syttyivät naisen silmät loistamaan. Loiste sammui, kun kerroin, että Suomessakin on tällä hetkellä kuuma.

– Missä tahansa on kuitenkin parempi kuin Pariisissa. Tänne paistuu, hän puuskahti ja kertoi harkitsevansa muuttoa pohjoisranskalaiseen pikkukaupunkiin, lähelle merta.

Kuumuutta pääsee Pariisissa pakoon ainoastaan ilmastoituun autoon tai tavarataloon. Kuva: Esra Taskin / AOP

Entä juhannuksen sää aveyronilaisella maaseudulla? Juhannusaatto oli lopulta sateinen ja verrattain viileä, mikä oli aivan ihanaa. Nautin, luin kirjoja ja urheilin. Jaksoin pyöräillä ylämäkiä läkähtymättä ja ajatukset kulkivat paljon selkeämmin kuin megahelteiden aikaan.

Juhannusiltana istuin kaatosateessa terassilla ja katsoin, kuinka vesipisarat imeytyivät rutikuivaan maahan. Nurmi tuntui saavan nopeasti lisää väriä ja vehreytyvän melkein silmissä.

Eilen kylän rinteillä näkyi ensimmäisiä lehmiä. Ne köllivät tihkusateessa silminnähden tyytyväisinä.

Väitän, että kesäinen sade ja pieni viileys ovat todellista luksusta. Niiden perässä kannattaa tulevaisuudessa jopa matkustaa.

.
.