Hyppää sisältöön

Utin jääkärirykmentti harjoittelee yhdysvaltalaissotilaiden kanssa Etelä-Suomessa

Yhdysvaltalaissotilaat harjoittelevat yhdessä Utin jääkärirykmentin sotilaiden kanssa 27. kesäkuuta – 31. heinäkuuta. Harjoittelu tapahtuu eteläisessä Suomessa maalla, merellä ja ilmassa.

Utin jääkärirykmentin ja Yhdysvaltojen yhteisharjoitukseen kuuluu helikopterien lentotoimintaa. Kuvassa Utin jääkärirykmentin erikoisjoukkojen sotilaita helikopterin vierellä 10. kesäkuuta. Kuva: Vesa Grekula / Yle

Utin jääkärirykmentti järjestää erikoisjoukkoharjoituksen yhdessä Yhdysvaltojen kanssa.

Harjoitus alkoi maanantaina 27. kesäkuuta ja päättyy 31. heinäkuuta. Reilun kuukauden kestävä harjoitus on normaali pituus kansainväliselle sotilasharjoitukselle, kertoo Utin jääkärirykmentin esikuntapäällikön sijainen, majuri Marko Pykälämäki.

– Joukot ovat välillä lepo- ja huoltotauoilla. Harjoituksessa on mukana eri osastoja, eikä harjoituksessa ole samoja ihmisiä koko ajan, kertoo Pykälämäki.

Erikoisjoukkoharjoitukseen liittyvä toiminta tapahtuu eteläisessä Suomessa maalla, merellä ja ilmassa. Sotilaat käyttävät harjoituksessa muun muassa helikoptereita. Pykälämäen mukaan harjoitustoiminta tapahtuu normaaleilla harjoitusalueilla, eikä häiritse lähiympäristön asukkaita.

Harjoituksen tavoitteena on kehittää suomalaisten erikoisjoukkojen suorituskykyä sekä parantaa kykyä toimia yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Kansainväliset harjoitukset ovat lisääntyneet koronapandemian hellitettyä

Pykälämäen mukaan kansainvälisiä yhteisharjoituksia on ollut koronapandemian vuoksi vähän, mutta nyt niitä on pystytty jälleen järjestämään.

– Kaksi vuotta on ollut koronan takia hiljaisempaa, mutta nyt yhteyksiä on saatu jälleen avattua, kun korona on hellittänyt, toteaa Pykälämäki.

Harjoitukseen osallistuu henkilöstöä Puolustusvoimista, Rajavartiolaitoksesta ja Yhdysvaltojen erikoisjoukoista yhteensä noin 175 sotilasta. Kansainvälisten joukkojen osuus on noin 60 henkilöä.

Utin jääkärirykmentti järjestää myös 19. heinäkuuta – 12. elokuuta harjoituksen, johon osallistuu Yhdysvaltojen Maavoimien ilmailun joukkoja. Lentotoiminta liitetään osaksi Maavoimien kokonaisharjoittelua Kaartin jääkärirykmentin, Porin prikaatin ja Jääkäriprikaatin johtamissa harjoituksissa.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

.
.