Hyppää sisältöön

Eduskunta antaa porttikiellon kansanedustaja Iiris Suomelaa salakuvanneelle VKK-puolueen varapuheenjohtajalle

Kansanedustaja Iiris Suomelasta otettiin salakuva viime viikolla eduskunnassa. Kuvaa jaettiin sosiaalisessa mediassa halventavalla saatetekstillä.

Kansanedustaja Iiris Suomelaa salakuvattiin viime viikolla eduskunnassa. Kuva: Lehtikuva

Valta kuuluu kansalle -puolueen toinen varapuheenjohtaja Jarno Vähäkainu saa porttikiellon eduskuntaan otettuaan salaa kuvan kansanedustaja Iiris Suomelasta (vihr.).

Eduskunnan tiedotteen mukaan porttikielto on voimassa tämän vaalikauden loppuun. Porttikielto ei koske istunnon seuraamista täysistuntosalin lehterillä.

Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola kuvaa päätöstä erittäin harvinaiseksi.

– En muista omalta ajaltani vastaavaa, mutta tällaisia tilanteitakaan ei ole aikaisemmin ollut. Toivotaan, että näitä tapauksia ei ole jatkossakaan, Paavola sanoo Ylelle.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) päätti porttikiellosta maanantaina iltapäivällä keskusteltuaan asiasta puhemiesneuvoston kanssa.

Vähäkainu otti kuvan Suomelasta eduskunnan kuppilassa viime viikon tiistaina. Kuvassa Suomela istuu mustaan mekkoon pukeutuneena.

Sosiaalisessa mediassa jakamansa kuvan yhteyteen Vähäkainu kirjoitti kokeneensa eduskunnassa “aikamoista seksuaalista häirintää”.

Puhemies Vanhanen kuvasi Vähäkainun toimintaa viime viikolla täysin sopimattomaksi käytökseksi.

– Ei ole edes ajateltu, että jotain tällaista voisi tapahtua. Normaaliin järjenkäyttöön ja tapoihin kuuluu se, että näin ei menetellä, Vanhanen sanoi Ylen Aamussa torstaina.

Valta kuuluu kansalle -puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Ano Turtiainen ei nähnyt kuvan ottamisessa ja jakamisessa mitään vikaa.

Turtiainen sai itse aikoinaan potkut perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sosiaalisen median käyttäytymisensä takia.

* Juttua päivitetty 15.51: Lisätty eduskunnan pääsihteerin kommentti.

Lisää aiheesta:

.
.