Hyppää sisältöön

Weekend-festivaalin alkuperäisestä kattauksesta on poistunut jo viisi esiintyjää – somessa kuohuu, mutta järjestäjä ei lunasta lippuja takaisin

Post Malonen keikka peruuntui logististen ongelmien vuoksi. Myös ampumavälikohtauksessa haavoittunut Lil Tjay jää erittäin todennäköisesti näkemättä Weekend-festivaalilla.

Kanadalainen DJ Rezz esiintyi Toronton kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla syyskuussa 2020. Rezz on yksi Weekend-festivaalien peruuntuneista artisteista. Kuva: Emma McIntyre / Getty Images

Weekend-festivaali ilmoitti sunnuntaina kolmesta peruutuksesta. Yhdysvaltalainen rap-artisti Post Malone, kanadalainen dj Rezz ja brittiläinen hip hop -duo A1 x J1 eivät esiinny tulevana viikonloppuna Hämeenlinnassa. Ilmoitus tuli vain vajaata viikkoa ennen tapahtuman alkua.

Erityisesti Post Malonen peruutus on aiheuttanut närää ja vihaisia kommentteja muun muassa Weekendin Facebook-sivulla, jolla ihmiset yrittävät kaupitella pois ostamiaan lippuja.

Festivaali ei promoottori Hardi Loogin mukaan lunasta niitä takaisin.

– Me myymme festivaalilippuja, emme konserttilippuja. Olisi eri asia, jos kyseessä olisi Celine Dionin keikka ja se peruuntuisi.

Päivälippuja on kuitenkin mahdollista vaihtaa päivältä toiselle. Yhteydenottoja on Loogin mukaan tullut asian tiimoilta "jonkin verran".

Festivaalin alkuperäisestä kattauksesta on nyt poistunut viisi esiintyjää. Vajaa viikko sitten uutisoitiin rap-artisti Lil Tjay:sta, jota ammuttiin Yhdysvalloissa. Häntäkään ei mitä todennäköisimmin nähdä Suomessa.

– Meille ei ole vielä tullut virallista kannanottoa Lil Tjayn organisaatiolta, mutta olemme jo aloittaneet korvaavan artistin etsinnän, Loog sanoo.

Aiemmin festivaali perui itse Nina Kravitzin tulon.

– Se soti meidän periaatteitamme vastaan, koska hän ei ollut tuominnut Ukrainan sotaa millään tavalla ja hänellä oli taustaa Putinin kanssa, Loog sanoo.

Kuluttajaviranomainen: festivaali eri asia

Kilpailu- ja kuluttajavirastossa ollaan lippujen takaisin lunastamisesta samoilla linjoilla. Johtava asiantuntija Raija Marttala näkee, että festivaalit ovat kokonaisuuksia ja niitä arvioidaan eri tavalla kuin konsertteja.

– Tapahtumassa, jossa on paljon esiintyjiä, yksittäisen esiintyjän peruuttaminen voi oikeuttaa korkeintaan hinnanalennukseen, Marttala sanoo.

Oikeus saada koko lipun hinta takaisin edellyttäisi merkittävää puutetta. Lisäksi festivaalia arvioidaan aina kokonaisuutena ja yleisellä mittapuulla.

– Pelkästään yksittäisen lipun ostajan subjektiivinen näkemys jonkun esiintyjän merkittävyydestä ei vielä ratkaise asiaa, Marttala sanoo.

Mahdollisen hinnanalennuksen määrää on Marttalan mukaan vaikea arvioida jo senkin takia, että osalla ihmisistä voi olla yhden päivän lippu ja osalla kolmen päivän. Myös yksittäisen esiintyjän merkitystä kokonaisuudelle voi olla vaikea hinnoitella.

– Jos asiakas ja festivaali eivät pääse yhteisymmärrykseen hyvityksestä, ja asia päätyisi kuluttajariitalautakuntaan, sitä arvioitaisiin siellä kokonaisuutena, jossa huomioitaisiin muun muassa tapahtuman markkinointi ja peruuntumisen syy, Marttala sanoo.

Ilmoitus Post Malonen peruutuksesta sai lipunostajat hermostumaan. Post Malone esiintyi Blockfesteillä vuonna 2018. Kuva: Juuli Aschan, YleX

Kaikille perumisille eri syyt

Promoottori Loog muistuttaa, että peruutukset eivät ole tavattomia festivaaleilla ja että nyt ilmoitetuille viime hetken peruutuksille on kaikille omat syynsä.

– Post Malone ei pysty tekemään showta sellaisena kuin se on nähty. Siinä on logistiikkaongelmia tuotannon kanssa. Rezz puolestaan peruutti koko Euroopan ja A1 x J1:llä on näinkin yksinkertaisen asian kuin lentolippujen kanssa ongelmia, Loog sanoo.

Loogin mukaan Malonen kohdalla on ollut vaikeuksia saada kuljetuksessa tarvittavia rekkoja ja tekniikkaa.

– Kun on pyritty täältä lähempää löytämään kyseistä tekniikkaa, sitä ei näillä varoitusajoilla ole enää ollut. Tämä on yksi Euroopan kiireisimpiä viikonloppuja tapahtumien suhteen. Tilanne oli mahdoton ja peli piti viheltää poikki.

Loog kuvaa tilannetta huonojen yhteensattumien summaksi. Kenestä peruutukset johtuvat, järjestäjästä vai artisteista?

– Tekniikka-asia on kummankin osapuolen ongelma, mutta lentolippujen buukkaaminen tai koko Euroopan-kiertueen peruminen on puhtaasti artistiorganisaation ongelma, Loog sanoo.

Paikalle odotetaan noin 60 000 kävijää

Korvaavia artisteja yritetään edelleen löytää, mutta tilannetta vaikeuttaa se, että käynnissä on Euroopan kiireisin festivaaliaika. Yksi uusi nimi on kiinnitetty perjantaille: Rae Sremmurd.

Promoottori Hardi Loog korostaa, että festivaalilla on kuitenkin edelleen lähes 80 esiintyjää. Heidän joukossaan ovat muun muassa dj Snake, Stromzy ja David Guetta.

David Guetta esiintyi Wembleyn stadionilla 12. kesäkuuta 2022. Kuva: AOP

Loogin mukaan tapahtumaan odotetaan noin 50 000–60 000 kävijää. Valtaosa niistä on festivaalipasseja, päivälippuja on myyty vähemmän.

– Näyttäisi, että pääsemme tavoitteeseen. Tarkkaa lopullista lipunmyyntitietoa ei ole, mutta useita kymmeniä tuhansia lippuja on myyty. Lauantai on hiljaisin, sunnuntaina on eniten väkeä ja perjantai on siinä välimaastossa.

Loogin mukaan festivaali on lähettämässä vielä tänään tiedotteen peruutuksista kaikille lipun ostaneille.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 28.6. klo 23:een asti.

Lue lisää:

Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Voit keskustella aiheesta 28.6. klo 23 asti.

.
.