Hyppää sisältöön

Pelastuslaitos etsi ihmistä Jaalan uimarannan lähistöltä – joku oli luultavasti unohtanut vaatteet ja pyyhkeen rannalle

Kouvolan Jaalassa rannalta löytynyt vaatekasa aiheutti suuret etsinnät tiistaina. Etsintöjen alettua kävi ilmi, että samat vaatteet olivat jo pari päivää sitten poliisin tiedossa, eikä niiden omistaja ole vedessä.

Hätäkeskus välitti tiedon Kymenlaakson pelastuslaitokselle mahdollisesta ihmisen pelastamistehtävästä Jaalan kirkonkylän uimarannalla tiistaina puoli yhdentoista aikaan aamupäivällä.

Rannalta oli löytynyt paita, kengät ja pyyhe rannalta, mutta ketään ei ilmoittajan mukaan näkynyt rannalla.

Pelastuslaitos tarkasti rannan vesistön lähialueen sekä rannan lähialueen sukeltajan, pintapelastajan ja veneen avulla ketään löytämättä.

Tehtävää hoiti seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä ja yksi ensihoidon yksikkö.

Pelastuslaitos sai poliisilta tilanteen alkuvaiheen jälkeen tiedon, että kyseiset vaatteet ja pyyhe nähtiin rannalla jo pari päivää aiemmin, sunnuntaina 26. kesäkuuta, eikä silloin ketään havaittu.

Pelastuslaitoksen mukaan vaatteet on mahdollisesti unohtunut rannalle.

Lopuksi vaatteet toimitettiin Jaalan paloasemalle, josta vaatteiden omistaja voi tiedustella niitä.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

.
.