Hyppää sisältöön

Sodan kauhujen jäljillä

Puolassa taltioidaan Ukrainasta paenneiden kokemuksia Venäjän hyökkäyssodasta. Tarkoituksena on löytää todistajia mahdollisille sotarikoksille ja rikoksille ihmisyyttä vastaan.

VARSOVA Leikkipaikalta kuuluu ukrainankielistä laulua, kun pikkubussi kaartaa entisen kasarmirakennuksen pihalle Puolan pääkaupungin Varsovan ulkopuolella.

Lapset laulavat euroviisut voittanutta ukrainalaiskappaletta. Rakennus on vanha, mutta pihalle on pystytetty upouusia keinuja. Vanha kasarmi on nyt ukrainalaispakolaisten majapaikka.

Pikkubussista kiipeää ulos vapaaehtoisia, jotka ovat tulleet taltioimaan pakolaisten kokemuksia Venäjän hyökkäyssodasta.

Tarkoituksena on löytää Ukrainasta paenneita antamaan lausuntoja Venäjän mahdollisista sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Tutkijat alkavat kiertää pihapiirin rakennuksia ja koputtaa ovia huone kerrallaan.

Yhdestä huoneesta tulee ulos Kiovasta heti sodan alussa paennut Olena Bražnyk.

Hän haluaa kertoa tarinansa. Tšunja-koira jää huoneeseen. Sotapakolainen sekin.

Bražnyk todisti ensimmäisiä iskuja Kiovaan.

Olena Bražnyk on asunut koiransa Tšunjan kanssa kolme kuukautta Puolassa. Kuva: Anastasija Ivanova

Hän saa eteensä 46-kohtaisen lomakkeen, jossa kysytään mitä Venäjän aiheuttamista tuhoista tai iskuista todistaja ehti nähdä.

Paenneilta kysytään kohtaamisista venäläissotilaiden kanssa: mitä he tekivät siviileille ja näiden omaisuudelle? Miten he puhuivat paikallisväestölle? Oliko ryöstelyä?

Bražnyk alkaa täyttää lomaketta.

– Ehkä syyllisiä ei saada tuomittua kansainvälisissä tuomioistuimissa, mutta uskon, että tieto auttaa tuomitsemaan heidät ainakin ihmisten mielissä, Bražnyk sanoo jätettyään lausuntonsa.

Puolalaisen Pilecki-insituutin vapaaehtoiset ovat keränneet satoja lausuntoja. Kuva: Anastasija Ivanova

Ukrainan viranomaiset ovat tähän mennessä avanneet (siirryt toiseen palveluun) yli 16 000 tutkintaa Venäjän joukkojen mahdollisista sotarikoksista. Se on enemmän kuin yhden maan viranomaiset pystyvät yksin tutkimaan.

Moni Euroopan maa ja kansainvälinen rikostuomioistun ICC ovat tulleet avuksi. Ranska on lähettänyt Ukrainaan rikospaikkatutkijoita.

Historiallista on se, että todisteita kerätään samaan aikaan kun Venäjän hyökkäyssota vielä jatkuu. Tutkimuksia tehdään eri maissa yhteistyönä, rinnakkain ja osin päällekkäin.

Pakolaiskeskuksessa haastatteluja tekevä Pilecki-instituutti toimii Puolan hallituksen alaisuudessa, mutta ei tee varsinaista rikostutkintaa.

Instituutti tallentaa siviilien kokemuksia ensisijaisesti tutkijoita ja historiankirjoja varten, mutta tekee tiivistä yhteistyötä Puolan syyttäjäviranomaisen kanssa. Merkittävimmät lausunnot vinkataan eteenpäin Puolan viranomaisille virallista tutkintaa varten.

Myös Bražnyk on mahdollinen todistaja, kun hänen yhteystietonsa ja kokemuksensa on nyt saatu taltioitua.

Pakolaisten kokemusten kerääminen on hidasta ja sattumanvaraista. Vanhan kasarmin pakolaiskeskuksessa vain muutama haluaa tulla antamaan lausunnon. Moni kokee, ettei heillä ole mitään kerrottavaa.

Sitten pakolaiskeskuksen toisesta rakennuksesta löytyy kaksi henkilöä, jotka ovat nähneet sodan niin läheltä, että heillä on kännyköissään näyttää ruumiskuvia taisteluista.

Tunnen venäläisten ajattelua. Heitä ei kiinnosta siviilien kohtalo, he ampuivat minne sattuu.

Mahammad Jahangorinov

Mustafa Kahraman ja Mahammad Jahangorinov ovat keskuksen harvoja miesasukkaita. Yleisen liikekannallepanon vuoksi ukrainalaiset 18–60-vuotiaat miehet eivät saa lähteä maasta, minkä vuoksi pakolaiset ovat valtaosin naisia ja lapsia.

Kahraman ja Jahangorinov olivat ennen sotaa Ukrainassa asuvia ulkomaalaisia siviilejä.

Sota teki heistä vierastaistelijoita. Molemmat miehet lähetettiin sodan alussa puolustamaan Kiovan lähialueita, Butšaa ja Irpiniä. Molemmissa Kiovan lähikaupungeissa kuoli myös siviilejä.

Entisestä neuvostotasavallasta Azerbaidžanista kotoisin oleva Jahangorinov puhuu loistavaa venäjää ja hyvää englantia. Hän opiskeli Kiovassa yliopistossa sodan syttyessä, mutta on asunut myös Venäjällä. Hän halusi jäädä puolustamaan Ukrainaa.

– Tunnen venäläisten ajattelua. Heitä ei kiinnosta siviilien kohtalo, he ampuivat minne sattuu, Jahangorinov kertoo kokemuksistaan venäläisjoukkoja vastaan.

Turkkilainen Kahraman oli sodan alettua käymässä Turkissa, mutta palasi taistelemaan. Perheen kotiin Sumyyn lähellä Venäjän rajaa ei enää päässyt, kun Venäjän hyökkäsi pohjoisesta.

Hänen ukrainalainen vaimonsa ja pariskunnan kaksi lasta jäivät keskelle hyökkäystä. He olivat Kahraminin mukaan yli kuukauden pommisuojassa piilossa.

Kahraman oli sen ajan puolustamassa Kiovan lähialueita. Hän kertoo nähneensä Butšassa ja Irpinissä lukuisia Venäjän tappamia siviiliuhreja. Uhrien auttaminen oli vaikeaa.

– Emme voineet tarkistaa, olivatko he elossa. Uhreihin oli piilotettu miinoja, Kahraman sanoo.

Venäläisjoukot miinoittivat Kiovan lähialueet ennen vetäytymistään huhtikuun alussa. Kansainväliset järjestöt arvioivat (siirryt toiseen palveluun)raivaamisen vievän vuosia.

Siellä oli paljon nuoria venäläisiä, joille komentajat sanoivat, että kyseessä on sotaharjoitus.

Mustafa Kahraman

Turkkilaisen vierastaistelijan mukaan Venäjän joukkojen yksi taisteluetu Kiovan lähialueilla oli se, etteivät he yrittäneet välttää Ukrainan tavoin siviilikohteiden pommitusta. Kohteeksi joutuivat myös koulut ja asuintalot, joiden kellareissa oli siviilejä pommisuojissa.

Turkkilainen Mustafa Kahraman oli vierastaistelijana Kiovan lähialueilla. Hän näytti todisteeksi sotilaspassiaan ja kuvia Irpinin sekä Butšan taisteluista. Kuva: Anastasija Ivanova

Hän ottaa kännykkänsä esiin ja alkaa näyttää kuvia Butšan taisteluista. Yhdessä kuvassa näkyy neljän hyvin nuoren venäläissotilaan silvotut ruumiit. Yhdeltä puuttuu koko alaruumis.

Kahraman kertoi heidän tappaneen venäläiset panssarivaunuun, koska nämä eivät suostuneet tulemaan ulos antautumiskäskystä huolimatta. Hänen mukaansa moni venäläinen ei tiennyt, miten toimia rintamalla.

– Siellä oli paljon nuoria venäläisiä, joille komentajat sanoivat, että kyseessä on sotaharjoitus.

Kahramanin mukaan he löysivät useita venäläisiä rintamakarkureita metsistä ja muualta piileskelemästä.

Puolalaisille miesten todistus on kiinnostava, vaikka miehet toimivat sotilaina.

Pilecki-instituutin vapaaehtoiset haastateltavat antavat numeron, ja pyytävät lähettämään Irpinistä ja Butšasta otettuja kuvia ja videoita tutkijoille.

Vierastaistelijana toiminut Mahammad Jahangorinov puhui Pilecki-insituutin vapaaehtoisten kanssa pakolaiskeskuksen pihalla. Kuva: Anastasija Ivanova

Todisteita mahdollisista Venäjän rikoksista kerätään ympäri Eurooppaa. Suomessa Poliisihallitus on jo aloittanut Suomeen paenneiden ukrainalaispakolaisten haastattelut mahdollisiin sotarikoksiin liittyen.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist kertoo Ylelle puhelimitse, että juhannusviikolla oli kirjattu kaksi haastattelua. Suomeen on rekisteröity yli 25 000 pakolaista Ukrainasta.

Myös Suomessa on osin sattumanvaraista, keneltä kysytään sodan tapahtumista. Pakolaisia on ohjattu poliisin puheille muun muassa silloin, jos rekisteröinnin yhteydessä on kuultu jotain merkittävää.

Puolassa mittasuhteet ovat täysin toisenlaiset. Puolaan on saapunut helmikuun 24. päivän jälkeen 3,5 miljoonaa ukrainalaispakolaista. Osa heistä on jatkanut muualle Eurooppaan ja osa palannut takaisin Ukrainaan.

Puolalaistutkijat on keränneet tähän mennessä satoja silminnäkijäkertomuksia Ukrainasta paenneilta. Ne on arkistoitu niin, etteivät mahdolliset Venäjän hakkerit pääse tietoihin käsiksi, kertoo instituutin johtaja Magdalena Gawin toimistossaan Varsovassa.

Magdalena Gawin johtaa Pilecki-insituuttia Varsovassa. Kuva: Anastasija Ivanova

Sotarikosten todistaminen tuomioon asti tulee Gawinin mukaan olemaan hyvin vaikeaa. Sota on kaaosta, ja todisteiden kerääminen yksittäisiä henkilöitä vastaan hidasta. Sotatoimista päättäviä on vielä vaikeampi saada tuomiolle.

Erityisen vaikeaa on Gawinin mukaan tutkia Venäjän joukkojen tekemiä mahdollisia raiskauksia ja seksuaalista väkivaltaa. Kaikki uhrit eivät halua puhua.

Sota on kaaosta. Monen on vaikea sanoa muuta kuin että perheenjäsen on kadonnut.

Magdalena Gawin

Tähän mennessä hänen johtamansa instituutin haastatteluissa on paljastanut kolme tapausta, joissa on kerrottu raiskauksista.

– Näitä rikoksia on hyvin vaikea todistaa. Venäjä tietenkin kiistää kaiken, Gawin sanoo.

Insituutti tekee jonkin verran haastatteluita myös Ukrainassa. Gawinin mukaan ihmiset kertovat omasta henkilökohtaisesta kokemuksestaan ja siitä, mitä heidän lähipiirilleen tapahtui.

Ihmisiä on kadonnut ja ukrainalaisia on sodan aikana siirretty Venäjälle. Gawinin mukaan joidenkin haastateltujen koko perhe on kuollut.

– Sota on kaaosta. Monen on vaikea sanoa muuta kuin että perheenjäsen on kadonnut.

Pyykkejä kuivumassa pakolaiskeskuksessa Puolassa. Kuva: Anastasija Ivanova

Vapaaehtoiset haastattelijat ovat pakolaiskeskuksessa tunteja, mutta lopulta vain viisi halusi kertoa kokemuksistaan.

Silminnäkijäkertomusten kerääminen on hidasta. Ukrainaa osaavia vapaaehtoisia on vaikea löytää. Yksittäiset kertomukset pitää vielä arkistoida ja kääntää eri kielille.

Gawinin mukaan se, millä lakitermeillä sodasta lopulta tuomioistuimissa puhutaan, on hyvin tärkeä kysymys.

– Uskon, että kyse on sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Mutta sodassa on piirteitä myös kansanmurhasta, Gawin sanoo.

Pilecki-insituutin johtaja Magdalena Gawin uskoo, että sotarikosten saaminen oikeuteen on vaikea ja pitkä prosessi. Kuva: Anastasija Ivanova

Oikeusprosessit ovat pitkiä. Siksi puolalaisinsituutti kerää silminnäkijäkertomuksia rikostutkinnan rinnalla ja suunnittelee julkista arkistoa sodan kokeneiden kertomuksista.

Historoitsija Gawinin mukaan tieto itsessään on tehokas keino sotaa vastaan. Se, ettei unohdeta, mitä sota tarkoittaa siviileille.

Lue lisää: