Hyppää sisältöön

Suomen sotahistorian kuuluisimmasta taistelusta tehty Raatteentie-ooppera saa kantaesityksensä – Venäjän sota Ukrainassa toi aiheen liiankin lähelle

Raatteentien motitustaistelun vaiheita kerrataan perjantaina kantaesityksensä saavassa oopperassa. Kylmän talven tapahtumat nähdään nyt keskellä kirkasta kesää.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on tuonut uuden tunnetason oopperan tekemiseen. Siilasvuon (Juha Kotilainen) vieressä on esikuntapäällikkö Alpo Marttinen (Olli Tikkanen).
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on tuonut uuden tunnetason oopperan tekemiseen. Siilasvuon (Juha Kotilainen) vieressä on esikuntapäällikkö Alpo Marttinen (Olli Tikkanen).

Suomen sotahistorian kuuluisin taistelu on saanut oopperan muodon.

Suomen olemassaolo ratkaistiin talvisodassa, kun Suomi onnistui motittamaan Neuvostoliiton Ukrainasta kootun 44. divisioonan kapealla Raatteentiellä Suomussalmella. Ooppera saa kantaesityksensä perjantaina Suomussalmen katetussa kesäteatterissa lähellä oikeita taistelupaikkoja.

Taistelut ovat nousseet kansainvälisen kiinnostuksen kohteeksi tänä keväänä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on tuonut oman mausteensa myös uuteen teokseen.

– Tämä on nyt vähän liikaa jossakin mielessä. Kun olemme täällä autenttisilla mailla, tunnelma on erilainen. Tämä panee pohtimaan ja tuntemaan suurta kiitollisuutta, kertoo eversti Siilasvuota esittävä oopperalaulaja Juha Kotilainen harjoituksissa.

Uljas Pulkkiksen säveltämässä ja Panu Rajalan libretossa ei asioita hymistellä, mutta sodan kauhuilla ei myöskään mässäillä.

Raatteentie-oopperassa esiintyy myös lapsikuoro. Kuva: Rami Moilanen / Yle

Suomussalmelainen Emilia Westerlund, 8 vuotta, ja puolankalainen Aune Niittyalho, 11 vuotta, myöntävät, että muiden esiintyjien edessä laulaminen jännitti.

– Me ei ihan tarkkaan tiedetty aluksi, mitä teemme. Olemme saaneet hyvät ohjeet ja täällä on kivoja ihmisiä, nuoret summaavat.

Oppiakin nuorten reppuun on tarttunut. Nyt he tietävät, että laulamisessa pitää olla rohkeutta.

Kuolema on läsnä koko ajan – sanoissa

Talvisodan taistelut käytiin pääosin pimeässä, pakkasessa ja lumen keskelle. Ohjaaja Vilppu Kinnusen mukaan tämä toi oman haasteensa, kun ooppera toteutetaan ulkolavalla keskellä kesän valoa.

– Ei ollut mitään järkeä lähteä kuvittamaan tapahtumia realistisena sotaspektaakkelina. Kerromme teatterin keinoin ihmisten suhtautumisesta sotaan vuonna 1939 ja myös tämän ajan sodan peloista. Ukraina on näyttämöllä läsnä sotavankeina, roolihenkilöinä.

Raatteentielle motitettu 44. divisioona oli Aleksei Vinogradovin komennuksessa. Roolin laulaa oopperan tuottaja Jyrki Anttila. Kuva: Rami Moilanen / Yle

Kenraali Vinogradovin roolissa laulava oopperalaulaja Jyrki Anttila tavoittelee lavalle samanlaista äänimaailmaa kuin se olisi oikeassa konserttisalissa. Omaan rooliinsa Anttila kertoo Ukrainan sodan tuoneen syvyyttä – samat hirvittävät asiat tapahtuvat nyt muualla.

– Voi vain ihmetellä, mitä tämä järjettömyys on!

Raatteentien taisteluissa kaatui tuhansia Neuvostoliiton sotilaita ja paljon myös suomalaisia. Ohjaajan piti valita jo alussa tapa, jolla asiaa voi nykytilanteessa käsitellä.

Esityksessä ihmisiä ei tapeta, mutta kuolema on läsnä, koska siitä puhutaan koko ajan.

– Raatteentie ooppera ei välttämättä opeta meille mitään. Se voi kuitenkin auttaa meiltä oivaltamaan, miten arvokas elämä on, ohjaaja Vilppu Kinnunen sanoo.

Lue myös:

.
.