Hyppää sisältöön

Kaksi loukkaantui rajussa talopalossa Valtimolla

Talon tuhonneen tulipalon arvioidaan alkaneen latauksessa olleista akuista.

Talossa olleet viisi ihmistä pääsivät ulos, mutta kaksi sai sairaalahoitoa vaatineita palovammoja. Sisällä ollut koira jäi liekkeihin. Kuva: Alberto Politi / Yle

Kaksi loukkaantui rajussa tulipalossa Valtimolla keskiviikkoiltana.

Palokunta hälytettiin puoli seitsemän aikaan Jytkyläntielle Pajukoskella, jossa kesän viettäjät huomasivat talon eteisen olevan tulessa.

Palo levisi voimakkaasti sisätiloihin, mutta kaikki talossa olleet viisi ihmistä pääsivät ulos. Kaksi heistä sai kuitenkin sairaalahoitoa vaativia palovammoja.

Sisällä ollut koira menehtyi liekkeihin.

Kesäpaikkana toiminut rintamamiestalo tuhoutui täysin.

Palomiesten tehtäväksi jäi sammutuksen jälkeen estää tulen leviäminen maastoon. Pelastuslaitos tilasi raivaukseen avuksi tukkiauton.

Palo sai ilmeisesti alkunsa talon eteisessä latauksessa olleista akuista.