Hyppää sisältöön

Sinilevä runsastunut lounaisrannikolla, myös sisävesillä levähavaintoja

Ajankohtaan nähden merialueella on tehty sinilevähavaintoja hieman keskimääräistä enemmän. Sisävesialueilla sinilevät ovat runsastumassa.

Merialueilla sinilevää havaittiin tällä viikolla etenkin Saaristomerellä sisäsaaristossa. Kuva: Markku Ojala / AOP

Ely-keskukset ovat jälleen päivittäneet levätilanteen: sinilevä on runsastunut merialueilla, ja myös järvissä on havaittu vähäisiä määriä sinilevää.

Merialueilla sinilevää havaittiin kuluvan viikon aikana erityisesti Saaristomerellä sisäsaaristossa: havaintoja tehtiin muun muassa Kemiönsaaren ympäristössä sekä Kaarinan ja Naantalin edustan merialueilla.

Havaitut sinilevämäärät ovat kuitenkin olleet vielä pääasiassa vähäisiä eivätkä kasvustot vielä muodosta kelluvia lauttoja. Saaristomeren lisäksi Selkämerellä sinilevää havaittiin monin paikoin rannikon läheisyydessä.

Avomerellä puolestaan havainnot sijoittuvat enimmäkseen ulkosaariston suojaisiin kohtiin, ja havaintopisteillä sinilevätilanne on toistaiseksi hyvä.

Sisämaan järvien sinilevähavainnot koskevat pääosin vähäisiä määriä, mutta lämmin ja tyyni sää saattaa muuttaa tilanteen nopeastikin. Sama koskee myös merialueita.

Lapin havaintopaikoilla tehtiin ensimmäiset sinilevähavainnot juhannuksena.

Tiedot perustuvat ely-keskuksen vakioseurantapaikkoihin, Rotarien havaintopisteisiin sekä kansalaisten ilmoittamiin havaintoihin.

.
.