Hyppää sisältöön

"Kun jäkittää neljän seinän sisällä, niin alkaahan se syömään" – erityisryhmien tansseissa ilo oli ylimmillään yleisöllä ja järjestäjillä

Joukko hoitoalalla työskenteleviä huolestui erityisryhmien jäätyä vaille vapaa-ajan rientoja korona-aikana. Vapaaehtoiset panivat tanssit pystyyn, ja solistiksi lupautui Simo Silmu.

Erityisryhmät pääsivät pitkästä aikaa tansseihin Porissa
Erityisryhmät pääsivät pitkästä aikaa tansseihin Porissa

Tiukat koronasäädökset ovat kurittaneet kaikkia suomalaisia, mutta erityisryhmille viimeiset kaksi vuotta ovat olleet käkkimistä neljän seinän sisällä.

Tälläisen havainnon teki lähihoitaja Kari Heiskari, joka työskentelee erityisryhmien hoitajana. Tunnelma hoitolaitoksissa on ollut välillä kireä.

– Kun jäkittää siellä neljän seinän sisällä, niin alkaahan se syömään. Pienistä asioista tulee helposti riitaa. Tekemättömyys heijastuu ja purkautuu erilaisina käytöksinä.

Tästä syystä sekä asukkaat että hoitajat pohtivat mahdollisuutta lähteä vihdoin vapaa-ajan rientoihin. Sellaisia ei kuitenkaan ollut tarjolla Porin seudulla, joten tanssit piti järjestää itse.

Tupa täynnä – Simo Silmu esiintyi talkoohengessä

Pieni joukko hoitoalalla työtä tekeviä järjesteli tansseja pari kuukautta omalla vapaa-ajallaan ja lopputulos sai mahtavan vastaanoton.

Pariin sataan rajattu osallistujamäärä tuli nopeasti täyteen, eivätkä kaikki halukkaat edes mahtuneet mukaan. Osallistujia tansseihin tuli ympäri Satakuntaa ja sen ulkopuoleltakin.

Yölinnun hittikappaleet upposivat yleisöön Simo Silmun esittäminä. Kuva: Jari Pelkonen / Yle

Juhliin saatiin myös eturivin artistivieras, kun Simo Silmu lupautui esiintymään ja vieläpä ilmaiseksi.

– Kyllä he ovat erittäin hienoa yleisöä. Lämmittää täältä kaikkein eniten, totesi Silmu rintapieltään taputellen.

Kaikki muukin näissä tansseissa saatiin valmiiksi talkootyöllä.

– Kaikkea ei voi ostaa rahalla. Tulee hyvä mieli, kun näkee, että ihmiset tykkää ja nauttii, Kari Heiskari toteaa.

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella (siirryt toiseen palveluun) 2. heinäkuuta kello 23:een asti.

Lue myös:

.
.