Hyppää sisältöön

Kanta-Hämeestä irtisanottu lääkäri sai lääkärinoikeutensa takaisin

Lääkäri ei ole ainakaan toistaiseksi palaamassa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin virkaan. Valvira myönsi erikoislääkärin oikeudet poikkeuksellisen nopeasti.

Kanta-Hämeen keskussairaala sijaitsee Hämeenlinnassa Kuva: Petri Lassheikki / Yle

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kertoi huhtikuussa tapauksesta, jossa lääkäri oli toiminut 14 vuotta erikoislääkärin oikeuksia edellyttäneissä tehtävissä. Sairaanhoitopiiri purki lääkärin virkasuhteen ja teki asiasta tutkintapyynnön Hämeen poliisille asian tultua ilmi.

Lääkäri on nyt toimittanut yliopistolle tarvittavat todistukset opintosuorituksista erikoislääkäritutkinnon saamiseksi, ja Valvira eli sosiaali- ja terveysalan lupavirasto on myöntänyt lääkärille erikoislääkärin oikeudet.

– Asia on käsitelty poikkeuksellisen nopeasti, mikä kertoo siitä, että puuttuvat suoritukset tutkinnosta olivat vähäisiä. Kyseinen lääkäri on nyt oikeutettu harjoittamaan ammattiaan, mutta KHSHP:n virkaan hän ei ole ainakaan toistaiseksi palaamassa. Odotamme poliisitutkinnan tuloksia ennen kuin asiassa mahdollisesti tehdään uusia päätöksiä, toteaa KHSHP:n johtaja Seppo Ranta tiedotteessa.

Sairaanhoitopiirillä ei ole tarkempaa tietoa tutkinnan etenemisen aikataulusta. Jo aiemmin sairaanhoitopiiri on kertonut että lääkärin työssä ei ole tullut esiin puutteita.

.
.