Hyppää sisältöön

Tasa-arvossa riittää yhä petrattavaa, mutta ennen jalkapallo oli naisilta kielletty – "Vastustajien joukossa oli myös paljon naisia", sanoo tutkija

Naisten huipputasolla niin korvaukset, olosuhteet kuin näkyvyyskin ovat selvästi huonommalla tolalla miehiin verrattuna. Tutkija Vesa Vares on kirjoittanut kirjan naisten jalkapallon tasa-arvokysymyksistä.

Naisten maajoukkue pelasi Georgiaa vastaan MM-karsintaottelussa Helsingissä huhtikuussa. Kuva: Matti Raivio / All Over Press

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue valmistautuu heinäkuun 6. päivä alkaviin EM-kisoihin. Helmareiden kaikki ottelut nähdään myös Ylen kanavilla.

Naisten maajoukkueen menestys on perinteisesti jäänyt miesten maajoukkueen menestyksen varjoon, vaikka pelkästään pelattujen arvokisojen määrällä mitattuna Helmarit ovat omassa luokassaan Huuhkajiin verrattuna.

Kun miehet mittelivät viime kesänä historiallisesti ensimmäisissä EM-kisoissaan, naisten maajoukkue osallistuu tänä kesänä jo neljänteen EM-turnaukseensa. MM-kisoissa Suomen maajoukkueita ei ole aikuisten tasolla nähty.

Poliittisen historian tutkija ja intohimoinen jalkapallomies Vesa Vares kiinnostui naisten jalkapalloon liittyvistä tasa-arvokysymyksistä ja kirjoitti aiheesta kirjan Enemmän kuin peliä: naisten jalkapallo tasa-arvon tiellä maailmalla ja Suomessa.

Teos tutkii naisten jalkapallon kehitystä vaikeista alkuvuosista nykytilanteeseen, jossa parhaimmat pelaajat pystyvät toimimaan täysammattilaisina.

Tutkija Vesa Vares on kirjoittanut kirjan naisten jalkapallosta. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Aikoinaan jopa kiellettyä naisilta

Vesa Vares uskoo, että naisten jalkapallo ansaitsee paljon nykyistä suurempaa huomiota mediassa. Toki tilanne on tänä päivänä parempi kuin joskus muinoin, kun muistetaan, että jalkapallo oli alun perin kokonaan kielletty naisilta.

– Kirjallisuudesta löytyy ensimmäisiä naisten jalkapallo-otteluita 1800-luvun lopulta. Vastustus saattoi olla niin voimakasta, että yleisö ryntäsi kentälle. Vastustajien joukossa oli myös paljon naisia, sillä jalkapallon pelaamista ei pidetty naisen roolille sopivana.

Kiinnostus naisten jalkapalloilua kohtaan kasvoi voimakkaasti ensimmäisen maailmansodan lopulla. Yksittäisissä otteluissa saattoi olla jopa kymmeniätuhansia katsojia. Kiinnostus kuitenkin hiipui, kun miehet palasivat sodista.

1920-luvun alussa Englannin jalkapalloliitto jopa kielsi omia jäsenseurojaan antamasta kenttiään naisten jalkapallon käyttöön.

– Eli naisten pelaamista ei suoraan kielletty, mutta vietiin mahdollisuudet ilmiön kasvulle, Vares sanoo.

Joissakin maissa naisten jalkapallo kiellettiin jopa lailla. Vares nostaa esimerkiksi Brasilian, jossa tällainen laki säädettiin niinkin myöhään kuin vuonna 1941. Tänä päivänä Brasiliassa naispelaajien määrä on vain muutama prosentti miespelaajien määrästä.

Jalkapalloromantikot kuitenkin ovat aina puhuneet Brasiliasta maana, jossa jalkapallo on uskonnon asemassa.

– Se on uskonto, joka sallii vain miespappeuden, Vares sivaltaa.

Suomessa naisten jalkapalloilu jäi pitkään yksilöurheilun varjoon. Tämä selittyy Vareksen mukaan muun muassa yhteiskunnallisilla seikoilla.

– Historiallisesti joukkuelajit ovat pärjänneet parhaiten teollistuneissa ja kaupungistuneissa yhteiskunnissa. Meillä oli sen sijaan pitkään maatalousyhteiskunta, joka tuotti yksilöurheilijoita, kuten hiihtäjiä ja yleisurheilijoita. Silloin menestys ja urheilun idolit löytyivät myös sellaisista lajeista.

Tilanne parantunut, mutta tasa-arvosta ollaan kaukana

Vesa Vares pyrkii kirjassaan avaamaan muun muassa sitä, miten naisjalkapalloilijoiden arki on muuttunut vuosien saatossa. Hän valottaa asiaa pelaajien useiden haastattelujen kautta.

– Muutokset ovat olleet suuria. Joskus naiset ovat joutuneet pelaamaan viisi numeroa liian suurilla miesten varusteilla ja koko kaudesta on saatu korvaukseksi 80 euroa.

1970-luvulla Suomessakin alettiin pelata tosissaan naisten jalkapalloa, kun Mimmiliiga alkoi vuonna 1971. Aluksi mukana oli vain kuusi joukkuetta.

Vesa Vares kertoo, että tuolloin yleisö suhtautui asiaan jopa hieman huvittuneesti. Epäilijät kysyivät, oliko kyseessä oikea urheilu vai pelkkä show.

Naisten jalkapallon tasa-arvon eteen on tehty paljon, mutta edelleen riittää töitä. Arkistokuva. Kuva: All Over Press/ Juha Tamminen

Viime vuosina Suomessa on pyritty häivyttämään tasa-arvoeroja miesten ja naisten jalkapalloilun väliltä.

Syksyllä 2019 Palloliitto kertoi, että jatkossa maksetaan tasa-arvoiset korvaukset jalkapallomaajoukkueiden pelaajille sukupuolesta riippumatta. Helmikuussa 2020 Palloliitto vaihtoi Naisten liigan nimen Kansalliseksi liigaksi.

Nämä ovat Vesa Vareksen mielestä hyviä ensimmäisiä askelia, mitä tulee tasa-arvoon naisten ja miesten jalkapalloilussa. Tasa-arvoerot kuitenkin näkyvät räikeinä varsinkin seuratasolla.

Vaikka naispelaajien saamat rahalliset korvaukset ovat nousseet 2000-luvun aikana, ero miespelaajien tienaamiin summiin on edelleen valtava. Vares toteaa, että miesten jalkapalloa on jo pitkään vaivannut pöhötauti, jossa pelaamisesta maksettavissa korvauksissa ei ole enää mitään järkeä.

– Edes parhaille naispelaajille ei jää valtavaa eläkerahastoa samalla tavalla kuin ihan keskitason miespelaajille. Tuntuu suhteettomalta, että keskitason pelaajat saavat niin paljon enemmän rahaa kuin parhaat naiset.

Silti Vesa Vares ei toivo, että yleisö menisi katsomaan naisten jalkapallo-otteluita vain tasa-arvon takia.

– On kysynnän ja tarjonnan laki. Ei voida mitenkään säätää, kuinka paljon pelaajille vapailla markkinoilla maksetaan. Heille maksetaan sen mukaan, kuinka paljon kysyntää on.

Vareksen mukaan sama ongelma on ollut nähtävillä myös suurissa jalkapallomaissa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen, Saksan ja Englannin kaltaisissa maissa kesti 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle, että edes maajoukkuepelaajat pystyivät olemaan täysammattilaisia.

– Silloinkaan heille ei jäänyt käteen tähtitieteellisiä summia. Parhaat pelaajat ovat ansainneet vain murto-osan miespelaajiin verrattuna. Miestähdet ovat voineet tienata viikossa sen, mitä parhaat naispelaajat tienaavat koko kaudesta.

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella (siirryt toiseen palveluun) 4. heinäkuuta kello 23:een asti.

Lue myös:

.
.